Hallinnon ohjauksen lisääntyminen voi heikentää Suomen kansalaisyhteiskunnan autonomiaa, todetaan tuoreessa kansalaisyhteiskunnan tilaa ja tulevaisuutta luotaavassa tutkimuksessa. Lisäksi rahoitus uhkaa keskittyä järjestöistä vahvimmalle.
– Perinteisestä pohjoismaisesta, vapaaehtoistyöhön ja jäsenmaksuihin pohjaavasta kansalaisyhteiskuntamallista on siirrytty rahoituksen osalta kohti kansalaisyhteiskuntaa, jossa valtio rahoittaa järjestöjä omista strategisista lähtökohdistaan projektiluontoisesti, sanoo yliopistonlehtori Petri Ruuskanen Jyväskylän yliopistosta tiedotteessa.
Julkinen rahoittaja ohjaa järjestöjen toimintaa kohdennetuilla avustuksilla ja hankeavustuksilla, joiden osuuden järjestöt kokevat kasvaneen suhteessa vapaammin käytettäviin yleisavustuksiin. Rahoittaja ohjaa myös entistä yksityiskohtaisemmin myönnettyjen avustusten käyttöä, tutkimuksessa todetaan.
Kansalaistoimintaa kuvaa verkostomaisuus, vapaamuotoisuus, virallisen organisaation puuttuminen ja usein suora toiminta.
Järjestöjen valtionavustuskäytännöt ovat tutkimuksen mukaan tiukentuneet, mikä on johtanut siihen, että järjestöjen arviointi- ja raportointikäytännöt ovat entistä yksityiskohtaisempia.
Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus 2020-luvun Suomessa -hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2018 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.
Verkostomaisuus ja vapaamuotoisuus leimaavat ”neljännen sektorin” kansalaistoimintaa
Internetin ja sosiaalisen median aikakaudella on tutkimuksen mukaan alkanut kehittyä ”neljännen sektorin” kansalaistoimintaa. Sitä luonnehtivat verkostomaisuus, vapaamuotoisuus, virallisen organisaation puuttuminen ja usein suora toiminta.
Neljännen sektorin toimijat voivat kuitenkin törmätä hallinnon käytäntöjen tai kulttuurin rajoitteisiin.
– Neljännen sektorin tuntemusta hallinnossa pitäisi lisätä ja ylipäätään kansalaisyhteiskunnan ja rahoittajien välille rakentaa säännöllistä keskustelua, sanoo erikoistutkija Maija Faehnle Suomen ympäristökeskuksesta tiedotteessa.
uutiskirje 
