Myös korona-aikana porkkana on keppiä tehokkaampi työllisyystoimi, toteaa yhteiskuntahistorioitsija Sami Outinen. Hän toteutti ajatuspaja Vasemmistofoorumille raportin Työn joustavuus ja työuran turvaketju, joka julkaistiin tiistaina.
Raportissa aiemmin muun muassa Suomen ja Ruotsin työmarkkinahistoriaan perehtynyt Outinen perustelee laajan pohjoismaisen tutkimusaineiston avulla, miksi työehtojen parantaminen kannattaa myös haastavassa työmarkkinatilanteessa.
– Yhteiskuntatieteellinen näyttö tukee tarvetta parantaa työntekijöiden turvaa ja lisätä heidän valtaansa myös hyvinvointivaltion ja työmarkkinasopimisen mallimaina pidetyissä Pohjoismaissa, Outinen toteaa.
Työehtojen joustavuus on ollut keskeinen työmarkkinoiden puheenaihe 40 vuotta. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) teki 1980-luvun alussa ehdotuksia työntekijöiden palkkojen, liikkuvuuden, työaikojen ja työehtojen joustavuuden lisäämisestä.
Outisen mukaan joustokeskustelussa on syytä huomioida, puhutaanko työntekijä- vai työnantajalähtöisestä joustavuudesta. Hänen tutkimusraportissaan etsitään muista Pohjoismaista työntekijälähtöisiä esimerkkejä, jotka vahvistaisivat työntekijöiden turvaa ja sananvaltaa paremmin kuin työnantajavetoiset joustot.
Työn tuottavuutta voisi kohentaa työnantajalähtöisten silpputyöjoustojen sijaan yhtä lailla parantamalla joustavien työntekijöiden työsuhdeturvaa, lyhentämällä yleistä työaikaa, lisäämällä työpaikkademokratiaa ja koordinoimalla paremmin alojen välistä ammattiyhdistystoimintaa.
Outinen sanoo, että duunarimiehet, naiset, maahanmuuttajat, nuoret ja seniorit kärsivät yhtä lailla työmarkkinoiden epäkohdista, vaikka työnantajien hiostuksen muodot vaihtelevat eri aloilla.
– Tästä syystä työntekijöiden välittäminen toinen toisistaan tulisi nostaa kansallisesti ja globaalisti yhteiskuntapolitiikan keskiöön.
Työmarkkinoilla kolme kastia
Outinen kuvaa Pohjoismaihin muodostuneen 2020-luvulle tultaessa kolmen kastin työmarkkinat. Kaksi kolmasosaa on pysyvissä ja vakituisissa töissä, kolmasosa erilaisissa silpputöissä ja osa työvoimasta on pudonnut kokonaan työmarkkinoilta.
Hän ehdottaa kolmen kastin työmarkkinoiden inhimillistämiseksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista Tanskan malliin itsensä työllistäjiin ja pienyrittäjiin. Samoin työajan yleinen lyhentäminen olisi työnantajakeskeistä joustokulttuuria oikeudenmukaisempi tapa torjua ilmastonmuutosta ja lisätä tuottavuutta sekä teollisuudessa että palvelualoilla.
Viimeaikainen pohjoismainen työmarkkinakehitys osoittaa raportin mukaan myös sen, että työntekijöiden näkökulmasta on tarpeen keskittyä työehtojen parantamiseen sekä kuihtuvilla miesvaltaisilla duunarialoilla että nais- ja maahanmuuttajavaltaisilla palvelualoilla.
– Näiden alojen työntekijäryhmien asettaminen vastakkain lisäisi vain oikeistopopulistien kannatusta ja työnantajien mahdollisuutta polkea etenkin heikoimmassa asemassa olevia työntekijöitä, Outinen huomauttaa.
Myös vastakkainasettelu maahanmuuttajien kanssa on turhaa.
– Ongelma pohjoismaisten työntekijöiden kannalta ei ole maahanmuutto tai maahanmuuttajat vaan se, että maahanmuutto on lisännyt työnantajalähtöistä joustavuutta ja työnantajien valtaa työmarkkinoilla.
Keppi tuottaa huonoa vointia
Hallitus päättää uusista työllisyyslinjauksista ensi keväänä. Valtiovarainministeriö laskee niiden työllisyysvaikutukset.
Outisen mukaan tieteenteon perusvaatimukset täyttävissä työllistämistoimien vaikuttavuusarvioissa on huomioitava tulonjakovaikutukset ja suhdannetilanne.
Näin porkkana osoittautuu pidemmällä aikavälillä vähintään yhtä tehokkaaksi työllistämistoimeksi kuin keppi. Keppi lisää todistettavasti köyhyyttä, alentaa tulevaa palkkatasoa, lyhentää tulevia työsuhteita, vähentää työntekijöiden valmiutta vaihtaa työpaikkaa sekä lannistaa vähemmän koulutettuja ja sairaita aktivoitumasta työmarkkinoille.
Työnantajalähtöisten joustojen kääntäminen työntekijälähtöisiksi ja säällisiin työehtoihin perustuvan täystyöllisyyden takaaminen on kuitenkin hankalaa työvoiman äärettömän globaalin ylitarjonnan, finanssikapitalismin ja kilpailuvaltiojärjestelmän aikakaudella.
Tästä syystä kaikille työntekijöille tulisi Outisen mukaan taata vähintään työuran turvaketju. Se tarkoittaa, että työtulojen ja perusturvan yhdistelmä takaisi kaikille työmarkkinoilla olleille vähintään kohtuullisen minimitoimeentulon kaikissa tilanteissa.
Julkinen sektori työllistää vähemmän
Suomen muita Pohjoismaita heikompi työllisyysaste selittyy Outisen raportin mukaan pitkälti sillä, että täällä tehdään vähemmän osa-aikatyötä ja julkisen sektorin rooli työllistäjänä on pienempi.
Suomen ja Ruotsin työllisyysaste-ero olisi kurottavissa kahteen prosenttiyksikköön, jos julkinen sektori työllistäisi Suomessa yhtä suuren osan työvoimasta kuin Ruotsi. Julkisen sektorin osuus kokonaistyöllisyydestä on Ruotsissa noin 5 prosenttiyksikköä suurempi kuin Suomessa. Vastaava ero Tanskaan on 3 prosenttiyksikköä ja Norjaan jopa 7 prosenttiyksikköä.
Työnantajalähtöisten joustojen lisääminen johtaisi raportin mukaan korkeampaan tilastolliseen työllisyysasteeseen, mutta ei pohjoismaisten esimerkkien valossa vaikuttaisi tehtyihin työtunteihin.
– Tämä merkitsisi suuremman osan työvoimasta altistamista työelämän epävarmuuksille vailla sitä turvaa, mitä muiden Pohjoismaiden korkeampi julkisen sektorin työllisyysosuus antaa valtion, alueiden ja kuntien töihin palkattaville työntekijöille.
Uuden luokkayhteiskunnan päänäyttämö
Aiemmin kamppailut työehdoista tapahtuivat näyttävästi suurissa teollisuuslaitoksissa. Nyt elinkeinorakenteen muutos on Outisen mukaan johtanut siihen, että taistelut työntekijöiden oikeuksista käydään suurimmaksi osaksi teollisuuden ulkopuolella.
Yksityiset palvelualat ja julkinen sektori ovat uuden luokkayhteiskunnan päänäyttämöjä, joilla naiset, nuoret ja maahanmuuttajat esittävät päärooleja siinä missä keskipalkkaisista rutiinitöistä työttömiksi tippuneet miehetkin.
Kamppailu työehtojen heikentämistä vastaan on myös kamppailua koko yhteiskunnan suunnasta, sillä irtisanomissuojan ja työttömyysturvan heikentämisellä oli yhteys äärioikeistolaisten puolueiden kannatuksen kasvuun Euroopan parlamentin vaaleissa vuosina 2004–2014.
Myös Suomessa työmarkkina-aseman epävarmuus lisäsi oikeistopopulistien kannatusta eduskuntavaaleissa viime vuosikymmenellä.
Sieltä ei kuitenkaan löydy apua, Outinen kirjoittaa ruotsidemokraattien esimerkkiin vedoten: oikeistopopulismi heikentää työntekijöiden asemaa suhteessa työnantajiin ja vasemmistoa suhteessa oikeistoon, vaikka itsensä ja perheensä palkkatyöllä elättävän duunarin ja ahdistuneen työssäkäyvän keskiluokan edut ovat sovitettavissa huonosti yhteen työnantajien valtaa pönkittävän oikeistopopulismin kanssa.
uutiskirje 