Minä en enää keskustele valkoisten kanssa rasismista. En nyt tarkoita kaikkia valkoisia, vaan vain sitä suurta enemmistöä, joka kieltäytyy näkemästä rakenteellista rasismia ja sen ilmentymiä. – – Emotionaalinen kuilu johtuu siitä, että he eivät ole koko elämänsä aikana ymmärtäneet edustavansa valkoisen ihonvärinsä vuoksi normia, josta kaikki muut poikkeavat. Parhaassakin tapauksessa valkoisille on opetettu, ettei saa sanoa rodullistettujen olevan mitenkään ’erilaisia’, ettei vaan tulisi loukanneeksi.”
Näin alkoi Reni Eddo-Lodgen blogiteksti talvella 2014. Tekstin julkaistuaan hän todella uskoi, ettei enää puhuisi rasismista valkoisille. Toisin kuitenkin kävi. Julkaisu alkoi elää omaa elämäänsä, sitä jaettiin ympäri internetiä ja tavanomaisen rasististen viestien tulvan sijaan palaute olikin pääasiallisesti ihan muuta.
Nykyisin Eddo-Lodge käyttää suurimman osan päivistään puhumalla valkoisille rasismista. Hän on päätynyt keskustelemaan aiheesta muun muassa festareille, televisioon ja poliittisten konferenssien osallistujille.
Hänen kirjansa Miksi en enää puhu valkoisille rasismista vastaa niihin kysymyksiin, joita hänelle jatkuvasti esitetään, samalla se piirtää selkeäviivaisesti esiin millaista on olla rodullistettu historian ja tämän päivän Britanniassa.
Historian paino
Ymmärtääkseen rasismia ja sen juuria on tunnettava orjuuden historia. Orjuutta on helppo pitää kauan sitten tapahtuneena asiana, mutta esimerkiksi Brittiläisen imperiumin alueella orjuus lakkautettiin vajaa kaksisataa vuotta sitten, vuonna 1833. Britit ehtivät käydä orjakauppaa vuodesta 1562, joten orjalaitos oli kauemmin toiminnassa kuin mitä se on ollut lakkautettuna.
Orjakauppa oli kansainvälistä kauppaa, jossa valkoiset eurooppalaiset vaihtoivat afrikkalaiseliitin kanssa tuotteitaan mustaksi karjaksi kutsuttuihin orjiin. Musta karja oli ihanteellinen hyödyke, orjat olivat mitä tuottoisinta tavaraa ja mustien naisten lisääntymiselimistä tuli tuotantoväline, joiden synnyttämät lapset kuuluivat automaattisesti orjanomistajille.
Orjuuden lakkauttaminen ei suinkaan muuttanut mustien asemaa yhteiskunnassa taikaiskun tavoin. Koko orjuuden jälkeisen historian ajan valkoiset ovat jatkaneet rodullistettujen ihmisten sortoa.
Etenkin mustiin kohdistunut rakenteellinen rasismi on näkynyt poliisin ja mustien välisissä yhteenotoissa. Britanniassa asiaan havahduttiin vuonna 1982, jolloin Hedonin poliisiopisto perusti ensimmäisen monikulttuurisen yksikkönsä.
Yksikön toiminta ei vakuuttanut sen johtoon valittua tummaihoista sosiologian lehtori John Fernandesia. Hän toivoi, että opisto haluaisi korostaa antirasismia monikulttuurisuuden sijaan. Vakuuttaakseen opiston antirasistisen näkökulman hyödyllisyydestä Fernandes pyysi opiston opiskelijoita kirjoittamaan nimettömänä esseen aiheesta Britannian musta väestö. Vastaukset olivat järkyttäviä ja ne toistivat ikiaikaisia ennakkoluuloja, jotka saattoivat vaikuttaa tuon ajan poliisien toimintaan. Opisto ei kuitenkaan hyväksynyt antirasistista näkökulmaa ja Fernandes kieltäytyi opettamasta.
Rakenteellinen rasismi
Hedonin poliisiopiston monikulttuurisen yksikön syntyyn vaikutti raportti, jonka mukaan poliisin ja rodullisten välisten ongelmien syy oli etnisten ryhmien epäsuotuisa asema yhteiskunnassa, nykytermein rakenteellinen rasismi.
Rakenteellinen rasismi näkyy tilanteissa, jossa organisaatio ei palvele ihmisiä asianmukaisella ja ammattimaisella tavalla ihonvärin, kulttuurin tai etnisen taustan vuoksi.
Mikäli rasismi olisi aina yhtä helppoa havaita ja tuomita kuin äärioikeiston piirissä esiintyvä rasismi, antirasismi olisi helppoa, Eddo-Lodge kirjoittaa.
Mutta rakenteellinen rasismi on piilossa, ja sitä voi olla vaikea havaita.
”Koulutetut ja hyvätuloiset valkoiset ovat todennäköisesti vuokranantajia, toimitusjohtajia, rehtoreita ja yliopistojen vararehtoreita. Heillä on suurella varmuudella valtaa vaikuttaa toisten ihmisten elämään. – – Heidän rasisminsa on piilevää, he eivät sylje tuntemattomien päälle kadulla. Sen sijaan he hymyilevät myötätuntoisesti ihmisparalle, joka ei valitettavasti tällä kertaa saanut työpaikkaa. He nakkaavat roskakoriin CV:n, jonka laatijalla on ulkomaalaiselta kuulostava nimi.”
Rakenteellinen rasismi ei tarkoita sitä, että vastakkain olisivat viattomat ja puhdasmieliset, sorretut rodullistetut ihmiset ja julmat ja pahantahtoiset valkoiset. Sen sijaan se viittaa siihen, miten kysymys ihonväristä estää yhtäläisten oikeuksien toteutumisen.
Valkoinen etuoikeus
Maailmaan on koodattu valmiita käsityksiä siitä mitä erilaisilta ihmisiltä odotetaan näiden ihonvärin, aksentin tai sosiaalisen aseman perusteella. Ihmisyyden oletusarvo on koodattu valkoiseksi.
Valkoisten oikeuksia ja olemassaoloa ei kyseenalaisteta: ”Epävirallisen määritelmän mukaan rasismi tarkoittaa ennakkoluuloja yhdistettynä valtaan. Myös rasistisesta syrjinnästä itse kärsivät ihmiset voivat olla julmia, kostonhaluisia ja ennakkoluuloisia. Jokainen meistä voi olla häijy toisia kohtaan ja tuomita muut ennen tutustumista. Tällä hetkellä valta-asemissa ei kuitenkaan ole tarpeeksi mustia ihmisiä, jotta valkoisia voisi syrjiä rasistisesti samassa mittakaavassa kuin mustia.”
Ihmisyyden oletusarvo on koodattu valkoiseksi.
Tästä johtuen valkoinen valtaväestö ei voi kokea rasismia. Rasismi tukee valkoisia, se antaa valtaa, jota ei ole ansaittu ja ylläpitää epätasa-arvoista maailmanjärjestystä.
Eddo-Lodge huomauttaa, että antirasistisen toiminnan strategian ja organisoinnin tulee olla niiden ihmisten johtamaa, jotka itse kärsivät rakenteellisesta epätasa-arvosta. Hän kuitenkin uskoo, että rasismin luonteen ymmärtävillä valkoisilla on toiminnassa tärkeä rooli. Valkoisten tuki voi olla aktivistien taloudellista tai hallinnollista tukea. Antirasismia on myös tarvittaessa puuttuminen rasistiseen häirintään.
Mutta ennen kaikkea rasismista ei saa vaieta: ”Valkoiset, teidän on puhuttava toisille valkoisille rasismista. Mikäli ansaitsemattomat etuoikeudet piinaavat liikaa, yrittäkää hyödyntää niitä.”
Reni Eddo-Lodge: Miksi en enää puhu valkoisille rasismista. Suomentanut: Saana Rusi. 224 sivua. Gummerus 2021.
uutiskirje 
