Työehdoista sopiminen hajautuu vääjäämättä ja pirstoutuu yhä pienempiin yksiköihin, koska suuret työnantajaliitot Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus eivät enää neuvottele koko alaa koskevista sopimuksista. Ammattiyhdistysliikkeen mielestä työnantajat tavoittelevat palkkojen ja muiden työehtojen heikentämistä.
Syntyvässä uudessa tilanteessa olisi tärkeää turvata elämiseen riittävät palkat tavalla tai toisella. Ay-liike on vastustanut lakisääteistä minimipalkkaa. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vahvisti järjestön kielteisen kannan viimeksi Iltalehden haastattelussa 9.5.
Ammattiliitot lähtevät siitä, että ne neuvottelevat työehdot jatkossakin, mutta olisiko vähimmäispalkka silti turvattava myös muulla tavalla?
Eräs mahdollisuus olisi, että Suomi sitoutuisi Euroopan sosiaalisen peruskirjan kohtuullista palkkaa koskevaan säännökseen. Peruskirja uudistettiin vuonna 2002, mutta Suomi ei sitoutunut siihen palkkaa koskevalta osalta. Muut samoin tehneet olivat lähinnä Itä-Euroopan maita eli outo viiteryhmä Suomelle.
Sopimusta on tulkittu niin, että palkan on kaikissa tapauksissa oltava kansallisen köyhyysrajan yläpuolella. Käytännössä vähimmäispalkan on oltava 60 prosenttia kansallisesta keskipalkasta. Tuoreimman tilaston mukaan säännöllisen työajan keskiansio vuonna 2019 oli 3 764 euroa kuukaudessa, joten peruskirjan säännöstä noudattaen bruttotulojen pitäisi Suomessa olla vähintään 2 258 euroa kuukaudessa.
Hallitus perusteli esityksessään vuonna 2001, että Suomi ei voi sitoutua säännökseen tilastotietojen puutteellisuuden takia. Asiasta mietinnön laatinut ulkoasiainvaliokunta piti tärkeänä, että Suomi pyrkii sitoutumaan myös vähimmäispalkkaa koskevaan määräykseen, samoin sille lausunnon antanut työ- ja tasa-arvoasioiden valiokunta.
Asiaan olisi syytä palata nyt, koska artiklaan sitoutuminen suojaisi työntekijöitä, joilla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Se suojaisi myös Suomeen tilapäisesti tulevia työntekijöitä, joilla ei välttämättä ole tietoa Suomen palkkatasosta.
Politiikan toimittaja
uutiskirje 
