Sunnuntaina teknomusiikki raikaa pikkuparlamentin puistossa. Juontaja heittää ilmaan tanssijoiden nimiä käynnissä olevan dance-battlen aikana, ja yleisö hurraa osallistujien tanssiliikkeille. Aiemmin samana päivänä puistoon pystytetyllä, shakkilautakuvioisella tanssilattialla on myös nähty tanssiesitystä ja ryhmäbiletystä Stayin’ Alive -kappaleen tahtiin. Myöhemmin illalla esiintyy Plutonium 74 -bändi, ja keikan alkuun mennessä väkimäärä on kasvanut useaan sataan.
On harvinaisen lämmin syyspäivä. Samaan aikaan olo tuntuu lähes riemuisalta, kun pitkän eristäytymisajan jälkeen kykenee kokemaan yhteisöllisyyden tunnetta – melkein kuin kaikki olisi taas normaalia. Ajat ovat kuitenkin normaalista kaukana. Lämpimästä säästä nauttiminen tuntuu väärältä, ei lokakuun alussa pitäisi enää pärjätä ulkona ilman takkia.
Myös koronapandemia liittyy keskeisesti kestämättömiin elämäntapoihimme, kun virus levisi kansainvälisen matkailun myötä nopeasti. Tästä muistuttavat myös mielenosoituksessa päivittäin pidetyt puheet, jotka koskivat muun muassa ylikulutusta ja ilmastokolonialismia. Yhteisöllisyyteen liittyvä ilo ei ole kuitenkaan ristiriidassa Elokapinan vakavan sanoman kanssa. Yksi liikkeen sloganeista on ”rakkautta ja raivoa”. Ihmiset ovat kaduilla koska ovat vihaisia ilmastotoimien riittämättömyyteen, ja ilmastotoimia vaaditaan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan.
Elokapinassa toimiessa on tajunnut sen, kuinka paha tilanne oikeasti on.
Elokapina on ilmoittanut, että syyskapinaan oli ilmoittautunut mukaan yli tuhat mielenilmaisijaa. Anni Pokela, 20, on yksi heistä.
Pokela kertoo lähteneensä Elokapinaan mukaan, sillä liike erottui muista ilmastotoimijoista radikaaliudellaan.
– Elokapina erottui joukosta sellaisella tavalla, että mulle tuli sellainen idea, että tämä voisi oikeasti toimia, hän sanoo.
Pokela osallistui syyskapinaan joka päivä. Hän toteaa, että pitkässä mielenosoituksessa on omat rankat puolensa, mutta kehuu myös sitä, kuinka mielenosoittajien jaksamisesta pidetään huolta. Hän nostaa esiin myös muut mielenosoituksen järjestelyt.
– Kun me istutaan tuolla kaduilla, ensimmäinen ajatus ihmisillä on sellainen kaaos, koska me harjoitetaan kansalaistottelemattomuutta, sanoo Pokela. Hän jatkaa kuvaillen kaikkia eri vastuurooleja, joita kapinallisilla on: on putkatukea, lakitarkkailijoita ja hyvinvointihenkilöitä.
– Tämä on oikeasti järjestäytynyt todella toimivasti. Ihmiset on koulutettu niihin rooleihin mitä he tekevät, hän jatkaa.
Kunnon organisaatio
Organisaatio näkyy mielenosoituksessa kaikkialla. Sään muuttuessa loppuajasta sateisemmaksi, oli kapinakeskukseen pystytetty teltat suojaamaan sateelta. Musiikkiteltan äänentoisto mahdollistaa isommankin bändin keikat. Vastuuhenkilöillä on huomioliivit, joihin on kirjoitettu selkeästi heidän vastuualueensa. Kun pakettiauto ajaa paikalle tuomaan tarvikkeita mielenosoitukseen, vapaaehtoiset saapuvat hetkessä paikalle purkamaan lastin.
Myös yhteisöllisyys on läsnä mielenosoituksessa. Kysyn Pokelalta, onko Elokapinassa toiminta auttanut ilmastoahdistukseen.
– Elokapinassa toimiessa on tajunnut sen, kuinka paha tilanne oikeasti on. Kun ahdistuksen ohjaa toimintaan, niin se helpottaa. Varsinkin kun ohjaa sen tällaiseen toimintaan, jossa tapaa ihania ihmisiä joka päivä, hän kertoo.
Kun kysyn Elokapinan rakkautta ja raivoa -sloganista, Pokela kertoo kummankin tunteen olevan läsnä niin itse mielenosoituksessa kuin mielenosoittajissakin. Ne voivat myös motivoida toimimaan.
– Molempia tunteita vaaditaan siihen, että voit irtautua siitä mitä sinulta oletetaan kansalaisena. Jotta voit toimia oikean asian puolesta, hän toteaa. Tätä irtautumista tarvitaan esimerkiksi kansalaistottelemattomuuteen mukaan lähtiessä.
Musiikki soi pikkuparlamentin puistossa tehdessäni haastattelua. Tihkusateesta huolimatta musiikkiteltan edustalle on kerääntynyt porukkaa tanssimaan. Kun kysyn Pokelalta kulttuurin ja musiikin roolista kapinassa, hän korostaa, kuinka esimerkiksi erilaisten artistien keikat mielenosoituksessa mobilisoivat ihmisiä tulemaan paikalle.
Mutta onko uhka, että syyskapina alkaa muistuttaa enemmän festaria kuin mielenilmausta?
– Kun meillä on kivaa, niin mietin, että mulla ei kuuluisi olla kivaa, hän toteaa viitaten mielenosoituksen vakavaan aiheeseen, ilmastokriisiin.
– Mutta samalla se on tarpeellista. Ei kukaan jaksa olla kymmentä päivää kaduilla hiljaa, hän jatkaa.
Pitkän protestin salaisuus
Se, että mielenosoituksessa voi myös nauttia musiikista ja pitää hauskaa, mahdollistaa toiminnan pitkäjänteisyyden. Pokela kertoo turhautuneensa siihen, kuinka lyhyemmät mielenosoitukset eivät tuntuneet johtavan mihinkään.
– Niitä yhden päivän mielenosoituksia on pidetty aina, ja niillä ei ole saatu toivottavaa muutosta aikaiseksi. Koen tarpeelliseksi, että me ollaan täällä nämä kymmenen päivää, että me ollaan täällä pitkäjänteisesti. Se vaatii sen, että täällä on mahdollisuus nauttia olostaan.
Samoilla linjoilla on Aku Houttu, 24.
– Vakavasta aiheesta huolimatta Elokapinan toiminnassa voidaan kokoontua yhteen, ja pitää hauskaakin. Mielenosoittamisen ei tarvitse olla niin vakavaa, vaan sellaista mistä ihmiset nauttivat, hän sanoo.
Houttu korostaa myös, kuinka musiikki itsessään voi olla osa sanomaa, ja kuinka monilla artisteilla kappaleet käsittelevät mielenilmauksen teemoja.
Tapaamme syyskapinan viimeisenä päivänä, joten myös päättäjien reaktiot tulevat puheeksi. Houttu valittelee sitä, että esimerkiksi valtionvarainministeri Annika Saarikko on kieltäytynyt vastaamasta syyskapinan vaatimuksiin, eikä ole suostunut edes tapaamaan mielenosoittajia.
Hän uskoo kuitenkin, että Elokapina on kuitenkin onnistunut laajentamaan ja lisäämään ilmastokeskustelua.
– Viimeisen parin vuoden sisään on alettu puhua ilmastonmuutoksen sijaan ilmastokriisistä. Sen lisäksi biodiversiteettikriisin ja ympäristökriisin kysymykset ovat tulleet keskusteluun voimakkaammin, hän sanoo.
Toiminta luo myös toivoa.
– Yhdessä tekeminen tuntuu siltä, että on valtaa ja voimaa vaikuttaa asioihin, mitä ei yksin ole. Ihan konkreettisesti kun mennään laittamaan katu kiinni, se on tosi voimaannuttava tunne, Houttu kertoo.
Paluu kapinakeskukseen
Mielenosoitushuudot kaikuvat Lasipalatsilta, kun Valtioneuvoston linnan ovilla olleet mielenosoittajat palaavat kapinakeskukseen. Saapujille hurrataan ja heidän huutoihinsa yhdytään. Ihmiset halaavat toisiaan. Harmaasta säästä huolimatta tunnelma on lämmin.
– Rakkaus on se, miksi me tehdään tätä. Rakkaus elämää ja ihmisiä ja koko ympäristöä kohtaan. Ei me huvikseen laiteta itseämme likoon, kertoo Houttu, kun juttelemme rakkautta ja raivoa -sloganista.
Hän sanoo, että rakkaus näkyy myös liikkeen sisällä.
– Mielenosoitus todistaa osaltaan, mitä ihmisten välinen kanssakäyminen voisi olla. Että ihmiset luottaa toisiinsa ja yhteisymmärryksessä reflektoidaan ja korjataan ongelmatilanteita.
Houtun mukaan syyskapinassa näkyy parhaimmillaan pilkahdus paremmasta maailmasta.
– Tää simuloi sellaista tulevaisuutta, joka voisi olla mahdollinen, jos meillä olisi erilainen tapa järjestää yhteiskunta.
Elokapina vaikuttaa tulleen jäädäkseen. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, muuttuvatko vaatimukset ja toimintatavat ajan kuluessa. Elokapina edustaa mielenosoituskulttuuria, joka on pitkäjänteistä. Lisäksi ainakin syyskapina on yhdistänyt poliittisia vaatimuksia sekä kulttuuria yhteen monipuolisesti. Mikään näistä asioista ei varsinaisesti ole uutta aktivistitoiminnassa, mutta Elokapina on viime vuosien suurimpia ja näkyvimpiä toimijoita.
Ilmastokatastrofi lähenee vääjäämättä, ja tällä hetkellä tehtävät toimet eivät ole millään muotoa riittäviä. Silti, hetken ajan, kun musiikki soi lämpimässä syysillassa, välissä huudetaan iskulauseita ja kuuluu ihmisten naurua, voi uskoa paremman tulevaisuuden olevan mahdollinen.
uutiskirje 