Maanantaiaamuna aurinko paistoi matalalla ja kirkkaasti. Häikäisi suoraan silmiin.
Edelläni kadulla kävelevä pieni tyttö siristeli käsi lippana silmien yllä. Esitti kysymyksen äidilleen.
– Voisiko jumala vähän höllentää tota aurinkoa?
Höllennys on myös omalla toivelistallani. Aurinko saa paistaa, mutta monessa muussa asiassa olisi syytä löysätä. Ja kun en usko apua tulevan korkeammilta voimilta, on keksittävä jotain muuta.
Toimituksemme osallistui tiistaina Maailman suurimpaan Reilun kaupan kahvihetkeen. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen organisoima tempaus kannusti suomalaisia siirtymään reilun kahvin juojiksi.
Reilun kaupan tuotannossa kehitysmaiden viljelijät ja suurtilojen työntekijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen. Reilusta kahvista viljelijä saa aina takuuhinnan ja päälle vielä Reilun kaupan lisän.
Lisillä kahviosuuskunnat ovat esimerkiksi rakentaneet kouluja ja sairaaloita ja luoneet mikroluotto- tai stipendirahastoja. Näin köyhyys höllentää kuristusotettaan.
Välillä haaveilen höllentäväni henkistä kravattia totaalisesti. Muuttavani ekoyhteisöön jonnekin maailman ääriin, kauas kulutusjuhlista, markkinavoimista, kiireestä ja suorittamisesta.
Itseymmärrystä löytyy onneksi sen verran, että tajuan olevani laiskanpulskea kaupunkilainen, joka ei ikinä selviytyisi ilman sisävessaa ja sisustuslehtiä.
Höllennystä kaivataan myös kunnissa.
Opettajat, terveyskeskuslääkärit, vanhusten omaiset, sosiaalityöntekijät, lastenhoitajat, yksinhuoltajat… Valtava joukko ihmisiä elää peläten hetkeä, jolloin voimat ehtyvät. Auttaako silloin kukaan vai onko kaikki resurssit jo käytetty?
Kulutusyhteiskunnassa on valtava paine selviytyä kaikesta yksin, sen osoittavat myös Oulun ja Kauhajoen tragediat.
Yksilösuorittamisen vastapaino ovat julkiset hyvinvointipalvelut. Sellaiset, joilla ei vain sammuteta jo syttyneitä paloja, vaan ehkäistään uusia.
Äänestämällä palvelujen puolesta voi höllentää kravattia.
uutiskirje 
