Ja muutos, johon voimme (ehkä) uskoa
Astuessaan virkaansa tammikuun 20. päivänä 2009 Barack Obama saa eteensä sellaisen nipun haasteita, että tilannetta on verrattu suurten historiallisten murroskausien presidentteihin, sisällissodan ajan Abraham Lincolniin (valittiin 1860) ja suuren lamakauden Franklin Delano Rooseveltiin (valittiin 1932).
Obaman odotetaan jälleenrakentavan sen, minkä yksi Yhdysvaltain historian epäonnistuneimmista presidenteistä, George W. Bush ehti kahdeksan vuoden aikana rikkoa. Ja monet odottavat lisäksi, että Obama ei pelkästään jälleenrakentaisi, vaan toteuttaisi suorastaan historiallisia uudistuksia.
Bushin savuaviin raunioihin kuuluvat Yhdysvaltain sotkeutuminen kahteen sotaan, maan kansainvälisen arvostuksen romahtaminen, ylimielinen suhtautuminen niin kansainväliseen oikeuteen kuin Yhdysvaltojen omiinkin lakeihin ja lopuksi vielä pahin talousromahdus sitten suuren lamakauden.
Yhdysvallat on yhä syvemmin kahtiajakautunut sekä sosiaalisesti että poliittisesti. Tämä kehitys alkoi jo ennen Bushia, mutta sekin on kärjistynyt.
Kansalaisten luottamus politiikkaan on vähäistä. Jossakin kyselyssä 90 prosenttia oli sitä mieltä, että maa on ”väärällä tiellä”. Bush on niin epäsuosittu, että hän kävi antamassa äänensäkin ennakkoon tv-kameroiden ulottumattomissa. Vain sitkein parikymmentä prosenttia jaksaa yhä luottaa Bushiin.
Kongressi – jota johtavat demokraatit – saa vielä alhaisemmat suosiolukemat. Tämä tosin on normaalitilanne, kansanedustajat mielletään yleensäkin enemmän Washingtonin poliittisiksi kähmijöiksi kuin presidentti.
Ei suurta käännöstä
vasemmalle
Obamasta on sanottu, että hänen varsinaisesta poliittisesta ohjelmastaan tiedetään aika vähän. Se ei ole kovin ihmeellistä. Presidenttiehdokas ei voi yleensäkään sitoutua liian moniin liian yksityiskohtaisiin lupauksiin.
Demokraateilla on lisäksi tuore varoittava esimerkki: kun he vuoden 2006 välivaaleissa saivat enemmistön sekä senaattiin että edustajainhuoneeseen, he lupasivat toteuttaa sadassa päivässä mittavan uudistusohjelman ja lopettaa siinä sivussa Irakin sodan. Pettymyshän siitä tuli.
Obama tietää varsin hyvin, että suurin syy hänen valintaansa oli äänestäjien halu irtiottoon Bushista ja republikaaneista. Vähemmän tiedetään siitä, minkä puolesta Obaman äänestäjät äänestivät.
Aika monissa ensimmäisissä kommenteissa on kuitenkin sanottu, ettei Obaman valintaa pidä tulkita rajuksi käänteeksi liberaaliin suuntaan eli amerikkalaisittain vasemmalle. Ratkaiseva vaalikysymys oli talous, ja Obamaa äänestivät vähäosaisten lisäksi myös monet keskiluokasta, jotka kokivat Bushin politiikan vaarantaneen heidän saavutetut etunsa.
Obama joutuu joka tapauksessa luovimaan. Osa demokraateista näkee hänen saaneen mandaatin radikaaleihin uudistuksiin, osa taas kavahtaa niitä.
Lisäksi Obama lupasi kampanjansa aikana pyrkiä kansakuntaa yhdistäväksi presidentiksi, joka on valmis yhteistyöhön republikaanien kanssa. Tätä on vaikea yhdistää politiikkaan, joka tyydyttäisi demokraattien vasemmistosiipeä.
Yhteistyöstä republikaanien kanssa tuskin tulee helppoa, koska ainakin edustajainhuoneessa suuri osa putoajista oli maltillisia republikaaneja ja jäljelle jäänyt ryhmä painottuu entistäkin enemmän konservatiivisten osavaltioiden konservatiivisiin republikaaneihin.
Ensin huomio
sisäpolitiikkaan
Obama alkoi vaalikampanjansa loppuvaiheissa varoitella liiallisista odotuksista. Hän myös sanoi, ettei pidä odottaa äkkikäännettä vasemmalle.
Obama jatkoi äänestäjiensä kärsivällisyyteen vetoamista voitonpuheessaan Chicagossa, jossa hän sanoi ”edessä olevan tien olevan pitkä”, ”emmekä pääse sinne yhdessä vuodessa emmekä edes yhdessä virkakaudessa”.
Obaman odotetaan virkakautensa alkuvaiheessa keskittyvän enemmän sisä- kuin ulkopolitiikkaan. Tämä tosin ei ole presidentin yksinään päätettävissä, koska yllättävät tapahtumat maailmalla voivat mullistaa agendan.
Obama on valmistautunut vaalivoittoonsa hyvin ja hänen odotetaan julkistavan tärkeimmät nimet tulevaan Valkoisen talon esikuntaansa jo tällä viikolla. Myös keskeisten ministerinpaikkojen on vihjattu selviävän jo ennen kolmen viikon päästä pidettävää kiitospäivää.
Obaman avustajatiimiin kuuluva Leon Panetta sanoo New York Times -lehdessä, että tuleva presidentti ei aio ruveta vetkuttelemaan vaikeimpiin ongelmiin tarttumisessa, koska päätösten lykkääminen tekee niistä vain entistä vaikeampia.
Obaman pitäisi menestyäkseen saada oleelliset verotukseen, koulutukseen, terveydenhoitoon ja energiakysymyksiin liittyvät uudistuksensa käyntiin ennen seuraavia kongressin välivaaleja marraskuussa 2010.
Uudistusmahdollisuuksia rajoittaa kuitenkin Bushin kaudella tähtitieteelliseksi noussut Yhdysvaltain valtionvelka.
Lupasi sulkea
Guantánamon
Aivan ensimmäiseksi Obamasta odotetaan pelastajaa nykyiseen talouskriisiin. Obama on neuvotellut kongressin johtajien kanssa 100 miljardin dollarin elvytyspaketista, joka käytettäisiin julkisiin töihin, työttömyyskorvauksiin, asuntojen lämmityskuluihin, ruoka-apuun sekä vaikeuksissa olevien kaupunkien avustamiseen. Kaikki siis asioita, jotka miellyttäisivät Obaman vähäosaisia kannattajia, jotka ovat tähän saakka nähneet talouskriisiä ratkottavan lähinnä pankkien omistajia pelastamalla.
George W. Bushilla on kuitenkin vielä kahden ja puolen kuukauden ajan veto-oikeus.
Sekä Obama että McCain lupasivat vaalikampanjassaan sulkea kidutuksen symboliksi nousseen Guantánamon vankileirin. Tämä lienee ensimmäinen mittari siitä, kääntyykö lehti ihmisoikeuspolitiikassa.
Myös ulkomailla Obamalta odotetaan paljon. Euroopassa toivotaan ylimielisen Bushin paikalle multilateraalimpaa presidenttiä.
Obaman toivotaan viimeinkin liittävän Yhdysvallat tosissaan mukaan ilmastonmuutoksen vastustamiseen. Paineet tähän ovat viime vuosina kasvaneet Yhdysvaltojen sisälläkin, mutta toisaalta talouskriisi voi mutkistaa tilannetta.
Mahdollisuus
uuteen alkuun
Obama ei saa huomenlahjakseen pelkkiä ongelmia. Suurten odotusten myönteinen puoli on psykologinen tunne uuden alun mahdollisuudesta. Tämä antaa ainakin alkuvaiheessa presidentille nostetta toteuttaa uudistuksia.
Obamalla on myös tukenaan poikkeuksellisen vahva enemmistö kongressin molemmissa kamareissa, vaikka demokraatit jäivätkin tavoittelemastaan määräenemmistöstä senaatissa.
Obaman heikkoutena on pidetty kokemattomuutta. Mutta ainakin vaalikampanjan hän hoiti paljon paremmin kuin kokeneempi vastaehdokkaansa John McCain.
Lähes virheettömästi sujuneen kampanjan katsotaan kertovan Obaman johtajaominaisuuksista myös presidenttinä. Samoin se kertonee kyvystä valita hyvä joukkue, hyvät avustajat.
uutiskirje 
