Melanie Brown on kalastanut lohia Bristol Bayssa Alaskassa yli 30 vuotta. Hän kuuluu alkuperäiskansaan ja toimii Maailman kalastajayhteisöjen foorumin koordinaatiokomiteassa.
Brown kalastaa Naknek-joella, jonka lohisaalis on pysynyt vakaana vuosien ajan. Hän uskoo sen johtuvan joen yläjuoksulla sijaitsevasta Katmain kansallispuistosta ja sen järvistä. Vaikka ne ovat rauhoitettua aluetta, alkuperäiskansojen jäsenet saavat edelleen kalastaa sen osissa erityisluvalla. Brownin mukaan järjestely toimii, koska se ei sulje pois perinteistä kalastusta.
Samaan aikaan eri puolilla maailmaa perustetaan merensuojelualueita osana YK:n biologista monimuotoisuutta koskevaa yleissopimusta, jossa valtiot ovat sitoutuneet suojelemaan 30 prosenttia merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on turvata meriluonnon monimuotoisuus, hillitä kalakantojen hupenemista ja vahvistaa ekosysteemien kestävyyttä.
Suojelutoimien tulee kunnioittaa alkuperäiskansojen oikeuksia ja perinteistä luonnon hyödyntämistä. Käytännössä paikallisten kalastajayhteisöjen osallistuminen ja päätösvalta voivat kuitenkin jäädä rajallisiksi.
Brown suhtautuu merensuojelualueisiin ristiriitaisesti.
– On väärin, jos merensuojelualue estää ihmisiä harjoittamasta perinteistä kalastuselinkeinoaan perinteisissä paikoissa, jos liikakalastuksen ongelmaa ei ole.Viranomaiset eivät voi vain piirtää rajoja kartalle, vaan niistä pitää sopia yhdessä kalastajien kanssa.
Brown tietää, että merensuojelualueet voivat myös toimia. Näin kävi Kaakkois-Alaskassa, jossa eräs alue perustettiin estämään teollista troolausta.
– Pienten veneiden kalastus on edelleen sallittua. Suuret alukset pysyvät poissa, mutta paikalliset kalastajat voivat jatkaa elinkeinoaan.
Kun troolarit tulevat riutoille
Saman ajatuksen esittää Kumar Sahayaraju, meritutkija ja Friends of Marine Life -järjestön jäsen Keralasta, Intiasta. Hän kuuluu perinteiseen kalastajayhteisöön ja on myös sukeltaja.
Trivandrumin rannikon riutat ovat olleet kalastajayhteisöjen käytössä sukupolvien ajan. Viime vuosina suuret troolarit ovat tulleet alueille, vahingoittaneet riuttoja ja tyhjänneet alueet kaloista. Sahayaraju näkee merensuojelualueen mahdollisena ratkaisuna.
– Merensuojelualue voisi palauttaa alueen perinteisille kalastajille ja estää tuhoisat kalastusmenetelmät.
Pelkkä suojelupäätös ei kuitenkaan riitä.
– Alueille pääsy, valta ja vastuu on säilytettävä yhteisöllä. Vain näin merensuojelualueet hyödyttävät sekä ihmisiä että merta.
Pyyntikielto ei aina suojele merta
Ympäristösäätiö Dakshinin lain ja merensuojelun asiantuntija Nayana Udayashankar kritisoi merensuojelualueiden suunnittelun lähtökohtaa, jonka perusidea on pyyntikielto eli ihmisten poissulkeminen tietyiltä alueilta.
– Tuo lähestymistapa ei aina toimi merensuojelussa. Meressä rajat ovat ongelmallisia, sillä merenelävät eivät pysy paikoillaan, vaan liikkuvat jatkuvasti. Et voi vain piirtää rajaa ja odottaa, että kaikki pysyy siellä.
Toisaalta ekologisesti merkittävillä Gulf of Mannarin ja Palk Bayn alueilla vahingollinen toiminta jatkuu suojelualueiden ulkopuolella. Näin kestämättömät kalastusmenetelmät ja muu ekosysteemiä vahingoittava toiminta heikentävät myös suojeltua aluetta ja syövät suojelun vaikutusta.
Udayashankar ei vastusta merien suojelua, päinvastoin. Mutta suojelustrategioiden on oltava paikkakohtaisia ja mukauduttava paikalliseen ekosysteemiin.
– Suojelun pitää nojautua kestävään kalastukseen. Kalastajat täytyy ottaa huomioon, koska he ovat suoraan riippuvaisia terveistä ekosysteemeistä.
Tämä voi edellyttää muutoksia lainsäädäntöön ja käytäntöihin. Yhtenä vaihtoehtona hän mainitsee paikallisesti hallinnoidut merialueet, joita Dakshin-säätiö tukee.
– Ne tarjoavat joustavuutta ja voivat täyttää useita suojelutavoitteita.
Myös Keralassa toimivat alueelliseen kalastuslakiin perustuvat kalastusneuvostot antavat kalastajille mahdollisuuden osallistua paikalliseen hallintaan.
– Nämä aloitteet eivät ole täydellisiä, mutta ne ovat askel oikeaan suuntaan, Udayashankar sanoo.
lehti 