Douglas Kennedy: Viettelys. Suomentanut Kristiina Savikurki. WSOY 2008. 304 sivua.
Douglas Kennedyn Viettelys on rankkaa satiiria Hollywoodista.
Teos ei missään nimessä ole sieltä heikoimmasta päästä kirjallisuutta. Etenkin jos Hollywoodia ironisoivat kirjat kiinnostavat, tämä kannattaa lukea. Sinänsä Hollywoodin toimintatapaa kritisoivia kirjoja on viime vuosina kirjoitettu jonkin verran, mutta varsinaisesti maaliin osuvia siitä vain murto-osa. Edellinen yhtä vahvasti aiheeseen paneutunut kirja on Ben Eltonin Popcorn (1996). Siinä missä Elton mässäili väkivallalla jättää Kennedyn sen kokonaan väliin – saavuttaen vähintään yhtä intensiivisen tunnelman.
Perustarina on tuttua taikinaa, ollaan nuoria, unelmoidaan läpimurrosta, perustetaan perhe, kitkutellaan. Sitten ei enää ollakaan niin nuoria, se läpimurto tehdään ihan vahingossa, hylätään perhe ja ollaan kitkuttelematta. Tähän asti on kuin lukisi tarinaa, jonka on kuullut, lukenut ja nähnyt liian monta kertaa. Onneksi tämä teos kuitenkin kehittelee henkilöhahmoistaan moniulotteisempia ja keskitasoa uskottavampia. Se ihmisen hidas kasvu on kerrankin jokseenkin uskottavasti kuvattu, ilman ikiaikaista sormen heristelyä ja muiden yläpuolelle nousua.
Itse huipulle nousun lukeminen on niin vaivatonta ja helppoa, että kun sieltä väistämättä tullaan alas tuntuu lukeminenkin hetken hankalalta.
Tällä kertaa huipulta pohjaan heittäjä on huomattavasti yllättävämpi, kuin useimmissa muissa lajityypin edustajissa. Vaikka pienellä ponnistelulla lukija pian oivaltaa missä mennään, niin tapahtumien kierous pitää lukuintoa mukavasti yllä.
Perimmiltään kyse on vanhasta tutusta viisaudesta: raha ei tuo onnea, mutta ei sen menettäminenkään sitä palauta.
Jo teos itsessään antaa selityksen siihen, että oikeastaan tässä kaikessa on kyse miehen keski-iänkriisistä. Kennedy tahtoo vain antaa ajatuksilleen tämän kaltaiset raamit, ihan kivasti se tarina näissäkin raameissa pysyy.
uutiskirje 