Harri Holtinkoski kirjoitti kirjan työpaikkaa vaille jääneen tuntemuksista
Harri Holtinkoski on 33-vuotias merkonomi, jolle työtä vailla oleminen on työssäkäyntiä tutumpaa.
– Vuosina 1994–2005 yhdentoista vuoden aikana minulla oli yhdeksäntoista palkkapäivää, hän kertoo.
Työttömyyden lisäksi välissä oli opiskelua ja siihen liittyviä palkattomia työharjoittelujaksoja sekä siviilipalvelus.
– Harjoittelupaikoista sain hyviä työtodistuksia, mutta en koskaan pysyvämpää työtä.
Nyt Holtinkoskella on töitä: hän on koulunkäyntiavustajana Myllykosken yhteiskoululla Kouvolassa. Hän viihtyy yläasteikäisten nuorten parissa, vaikkei työ aina pelkästään leppoisaa olekaan.
Syrjäytyminen
satuttaa
Holtinkoski on aina harrastanut kirjoittamista. Erityisesti työttömyysaikoina se oli hänelle tärkeä selviytymyskeino. Nyt hän on koonnut tuntojaan työttömyydestä omakustanteena ilmestyneeseen kirjaansa Tilapäisolosuhdemuutosilmoitusvelvollinen (2009). Aiemmin häneltä on ilmestynyt kolme runokirjaa.
Kuten nimestäkin voi päätellä, uusin kirja kuvaa byrokratiaa ja kontrollia, jonka kanssa työtön joutuu painiskelemaan. Runoteokselle epätavanomaisesti kansikuvana on Kelan lomake työmarkkinatuen hakemista varten.
Runojen lisäksi kirjassa on tilastotietoa. Siihen on muun muassa listattu vuosina 2004–2008 työntekijöitä irtisanoneet työnantajat ja niiden irtisanomismäärät sekä työttömyyslukujen kehitys.
Ennen kaikkea kirja kertoo kuitenkin työttömän omista tuntemuksista: osattomuudesta, elämisen niukkuudesta, alakulosta ja pienistä iloista. ”Koko ihmiskeho tarpeettomana, / päivärahapäivänä pientä juhlaa – / pankkiin maksamaan laskut, / kohdata hetkeksi muitakin.”
Rahan puute ei ole työttömän ainoa tai välttämättä edes pahin ongelma. Syrjäytymisen tunne ja ympäristön välinpitämättömyys voivat satuttaa sitäkin enemmän. ”Oikein tehtyä päivärahapäätöstä pahempaa, / että ei kysytä: / Miten voin tänään?”
Toisten henkinen tuki voi olla rahaa arvokkaampaa. ”Lainatkaa mulle rahaa / tai älkää sittenkään // mutta / olkaa hetki / siinä.”
Holtinkoski sanoo, että työttömien keskuudessa on paljon yhteisöllisyyttä.
– Kyllä köyhät välittävät toisistaan. Kun on niukkaa, asioita jaetaan helpommin. Mutta toki sellaista voisi olla paljon enemmänkin, yhteisiä sämpylänleivontatalkoita tai vastaavaa. Tulisihan se halvemmaksikin, kun porukalla tekisi.
Työvoimatoimisto
juoksutti turhaan
Holtinkoski joutui työttömänä monesti vaikeuksiin byrokratiaviidakossa.
– Oulussa asuessani hain työllistämistukipaikkaa ja juoksin neljässä tai viidessä paikassa työhaastatteluissa. Sitten sain Kelalta tiedon, että en olisi edes oikeutettu kyseiseen työllistämistukeen.
Holtinkoski sai anteeksipyynnön työvoimatoimistosta, josta oli saanut kehotuksen hakea paikkoja, mutta turhaa juoksemista ei korvattu hänelle mitenkään.
Kerran nuorempana hän menetti neljältä päivältä työttömyyskorvauksensa, koska ei ollut muistanut käydä määräaikaiskäynnillä työvoimaviranomaisten pakeilla kertomassa suunnitelmistaan.
– Se oli viidesosa sen kuukauden tuloista.
Holtinkosken mukaan Ruotsissa viranomaiset tiedottavat ihmisille heidän oikeuksistaan paremmin kuin Suomessa.
– Siellä opastetaan, mitkä ovat ihmisen oikeudet. Meillä opastetaan, mitkä ovat hänen velvollisuutensa.
Byrokratia on myös nöyryyttävää, kuten tunnettu velvoite kirjoittaa työttömyystodistukseen joka päivän kohdalle sana ”työtön”. Holtinkosken teoksessa tämä on demonstroitu kokonaisella aukeamalla, jossa sana toistuu niin monta kertaa kuin vuodessa on päiviä.
Vetoomuksia
vallankäyttäjille
Holtinkoski on osallistunut mielenosoituksiin työttömien puolesta vuoden 1993 murrostorstaista lähtien. Hänellä on myös tapana pitää aktiivisesti yhteyttä kansanedustajiin, yli vaalipiiri- ja puoluerajojen. Kirjaansa hän alkoi kirjoittaa Voikkaan paperitehtaan sulkemispäätöksen jälkeen turhauduttuaan siihen, miten huonosti osa kansanedustajista oli perillä työttömien arjesta.
– Se ei ole sitä, että makaa sängyn pohjalla ja odottaa, että joku tuo työtä. Kyllä se enemmän on selviytymistaistelua.
”Leipä on loppu, / työttömällä virastorallissa hoppu”, kuten Holtinkoski runoilee.
Joiltakin kansanedustajilta Holtinkoski on saanut myös hyviä ja konkreettisia kannanottoja työttömyydestä. Jotkut taas eivät ole vastanneet ollenkaan tai ovat vain kiittäneet yhteydenotosta.
Kirjan teksteissä vedotaan kansanedustajiin, mutta myös muihin vallankäyttäjiin: ”Arvoisa Elinkeinoelämän keskusliitto // Laatisitteko laskelman ekonomistienne kanssa, / kuinka maastamme poistetaan köyhyys?” // Kiittäen, // Harri Holtinkoski / työtön”.
– Toivottavasti EK:sta joku ostaa kirjan ja vastaa. Toivoisin vuorovaikutusta sinnekin päin.
Mielekkyyttä
vapaaehtoistyöstä
Holtinkosken runoista ilmenee, kuinka pitkään työttömänä ollut kokee menettävänsä ihmisarvon. ”Kaksi kättä / ilman työtä – / tarpeettomanako rapistuvat?”
Toisaalta mielekkyyden ja hyödyllisyyden kokemuksia voi saada muustakin kuin palkkatyöstä. Holtinkoskelle kirjoittamisen ja laajan sosiaalisen verkoston ohella tärkeä henkireikä on ollut vapaaehtoistyö nuorten parissa. Hän on aktiivinen Aseman lapset ry:ssä kehitetyssä Walkers-toiminnassa, jossa vapaaehtoiset työntekijät kohtaavat nuoria ja keskustelevat heidän ongelmistaan kaduilla ja Walkers-kahviloissa.
Holtinkoski muistuttaa, että vapaaehtoistyö voi olla yhteiskunnan kannalta tuottavaa siinä missä palkkatyökin.
– Mutta ei se ole kaikkien juttu eikä tarvitse ollakaan. Ja onko meillä suunta nyt se, että yritetään tehdä ihmisistä entistä enemmän vapaaehtoistyöntekijöitä, kun puhutaan että pitäisi alkaa palkkoja alentaa? Holtinkoski pohtii.
Holtinkosken mielestä palkkatyö korostuu Suomessa usein liikaakin.
– Jos tutustuu uuteen ihmiseen esimerkiksi junassa, hyvin herkästi aletaan keskustelu siitä, missä olet töissä tai miten meni tänään työpäivä.
Toiset jouten,
toisilla kiire
Holtinkoski suhtautuu myönteisesti kansalaispalkkaan tai perustuloon, jolla byrokratia saataisiin vähenemään ja palkkatyötä vailla olemisesta tulisi ehkä vähemmän nöyryyttävää.
– Kun se olisi riittävän kokoinen, niin ihmisillä olisi mahdollisuus suunnitella mielekästä elämää itselleen.
Holtinkoski ei usko, että perustulo tulisi koskaan olemaan niin iso, että se passivoisi tai tekisi työn tekemisen kannattamattomaksi.
Julkisuudessa väitetään usein, että osa nuorista olisi jättäytynyt tarkoituksellisesti elämään toimeentulotuen varassa.
– En ole vielä tavannut sellaista ihmistä, kommentoi vapaaehtoistyössään runsaasti nuorisotyöttömiä tavannut Holtinkoski.
Perustulon lisäksi Holtinkoski kannattaa työn jakamista työaikaa lyhentämällä. Nyt toisilla on liikaa töitä, toisilla liian vähän. Tai kuten Holtinkoski kirjassaan lyyrisesti ilmaisee: ”Köyhyys työttömällä, / kiire työssäkäyvällä. // Kurjuus kosketeltavissa, / unelma uupuneella. // Elämästä tullut, / liian vaikea eläjälleen.”
Holtinkosken mukaan työajan lyhentäminen auttaisi jaksamaan ja lisäisi työpaikkojen määrää, mutta saattaisi edistää myös työhön liittyvää oppimista.
– Jos kaksi ihmistä tekisi suunnilleen samoja tehtäviä, toiselta voisi oppia omaan tekemiseensä uusia näkökulmia.
– Työtä pitäisi saada jakoon – ei yksinomaan palkkojen pudottamiseksi, vaan jotta saataisiin ihmisille onnellisempi elämä, Holtinkoski painottaa.
uutiskirje 