Ammattiliitot patistavat työssäkäyviä yliopisto-opiskelijoita jäsenikseen
Suurin osa opiskelijoista käy töissä opintojen ohessa, eikä ihme: opintorahaa, asumislisää ja opintolainaa voi saada enimmilläänkin vain 799 euroa kuussa. Jos haluaa välttyä lainanotolta, summa tippuu 499:ään. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) toimeentuloselvityksen mukaan huomattava enemmistö opiskelijoista tekee palkkatyötä lukuvuoden aikana.
Työstä saatavat keskiansiot olivat opiskelijoilla 500 euroa kuussa ja kesimääräinen viikkotyöaika 15 tuntia, kertoi HYYn varapuheenjohtaja Laura Keski-Hakuni työssäkäyvien opiskelijoiden asemaa käsitelleessä seminaarissa viime viikon torstaina Helsingissä.
– Osalle työssäkäynti on perustoimeentulon täydentäjä. On pakko mennä duuniin, jotta voi maksaa vuokrat ja muut välttämättömät menot. Osalle se taas merkitsee oman alan työkokemusta. Siksi meillä ei ole yksiselitteistä kantaa, onko työssäkäynti hyvä vai huono asia, Keski-Hakuni sanoi.
Parhaiten omista oikeuksista huolehtiminen onnistuu liittymällä ammattiliittoon.
Hänen mukaansa hyvin monet kuitenkin haluaisivat keskittyä täysipainoisesti opiskeluun, mikä ei nykyisillä opintotuilla ole useimmille mahdollista.
Opiskelijat
lakonmurtajina
Seminaarin järjesti viime syksynä perustettu Helsingin yliopiston opiskelijat palvelualoilla – HyPa ry. Juuri palvelualat työllistävät paljon niitä opiskelijoita, jotka eivät ole saaneet oman alansa töitä.
Palvelualojen ammattiliiton (PAM) järjestösihteeri Heidi Lehikoinen totesi, että opiskelijoilla on taipumusta suostua muita työntekijöitä helpommin työnantajan vaatimuksiin.
– 1990-luvun alussa majoitus- ja ravitsemuspuolella oli lakko, jonka murtamiseen työnantajat käyttivät opiskelijoita. Nyt olisi todella toivottavaa, että tällaiseen ei enää mennä. Se ei edistä opiskelijoidenkaan asemaa työelämässä, Lehikoinen tähdensi.
Opiskelijoiden suuri määrä työmarkkinoilla vaikuttaa Lehikoisen mukaan väistämättä palvelualojen neuvottelutilanteeseen, palkkaukseen ja työehtoihin. Siksi on koko alankin kannalta tärkeää, että opiskelijat huolehtisivat omista oikeuksistaan työntekijöinä.
Parhaiten se onnistuu liittymällä ammattiliittoon ja nimenomaan siihen liittoon, joka neuvottelee oman työpaikan työsuhde-edut ja palkkauksen, Lehikoinen totesi.
Keikkailija koetaan
joskus uhkana
Kehittämispäällikkö Minna Ahola akavalaisesta asiantuntijoita ja ylempiä toimihenkilöitä edustavasta SPECIAsta puolestaan kannusti opiskelijoita liittymään opiskelualansa liittoon.
– Omasta liitosta saa palvelua, työsopimusten tarkistamista ja muuta lakimiesten palvelua. Meiltä opiskelijat saavat samat palvelut kuin muutkin. Se on osoitus työnantajalle, että opiskelijat otetaan vakavasti olivat he missä työssä tahansa.
Lehikoinen muistutti, että oman alan liitolta puuttuu kuitenkin neuvotteluyhteys vastapuoleen. Jos siivooja-opiskelijalle tulee ongelmia työpaikallaan, valtiotieteilijöitä edustavan liiton voi olla hankala selvittää asiaa siivousalan työnantajajärjestön kanssa.
– Ja jos siitä liitosta otetaan meihin yhteyttä, on karu totuus, että me neuvomme ja palvelemme meidän jäseniämme.
Lehikoisen mukaan työpaikoilla suhtaudutaan keikkaileviin opiskelijoihin kaksijakoisesti. Ilta- ja viikonloppuvuorojen hoitaminen keikkailijoiden turvin koetaan usein helpotukseksi. Jos sen sijaan työssä jo olevat osa-aikaiset eivät saakaan toivomiaan lisätunteja tai työnantaja maksaa keikkailijalle muita työntekijöitä pienempää palkkaa, hänet saatetaan kokea uhkana. Myös keikkailijan heikko sitoutuminen työyhteisöön saatetaan kokea ongelmana.
– Herää kysymyksiä, että syököhän se meidän yhteistä leipää. Ei ole kenenkään etu, että syömme toistemme leipää. Tiedän paljon kaupan kassoja, jotka oikeasti haluavat olla loppuelämänsä kaupan kassoja. Yliopistolla se on paskaduuni, siellä ei mielletä, että joku oikeasti nauttii siitä.
Tilapäisestä
tulee pysyvää
Tilaisuuden keskustelua herätettiin muun muassa otsikolla: ”Kiinnostaako opiskelija-kassamyyjän asema ketään?”
– Olennaisinta on kysyä, kiinnostaako opiskelijan asema häntä itseään, täsmensi opiskelija ja prekariaattiaktiivi Eetu Viren.
– Opiskelija ajattelee, että hänen tilanteensa on väliaikainen: paska juttu jota pitää tehdä muutama vuosi, kunnes saa paremman työpaikan. Vain pieni vähemmistö kassamyyjistä ajattelee olevansa duunissa niin pitkään, että kannattaisi alkaa tehdä mitään asemansa parantamiseksi.
Yhä useammin käy kuitenkin niin, että väliaikaisesta tilasta tuleekin pysyvä.
– Harva lopulta pääsee havittelemaansa työpaikkaan tai jos pääsee, sielläkään ei kaikki ole hyvin ja taas odotetaan parempaa.
Myös opiskelu mielletään samalla tavoin väliaikaiseksi, ja Virenin mukaan opiskelua ja palkkatyötä on muutenkin yhä vaikeampi erottaa toisistaan: opiskelijakin on tiedon tuottajana työläinen, joka esimerkiksi graduvaiheessa saattaa tuottaa aineistoa suoraan yksityisen yrityksen käyttöön.
– Molemmissa pitää tehdä asioita, jotka eivät kauheasti kiinnosta, ja tehtävät määritellään ylhäältä päin. Molemmista haluttaisiin vain päästä pois eikä parantaa omaa asemaa.
Palvelua myös
ei-jäsenille?
Viren vaati edunvalvontaan nykyistä kokonaisvaltaisempaa näkökulmaa.
– Pitäisi lähteä pohtimaan sitä, miten ihminen suhtautuu tulevaisuuteensa, mitkä ovat hänen toiveensa ja halunsa. Ay-liike tuntuu ymmärtävän sen eri tavalla kuin opiskelijat itse. Tärkeää on työn ja elämän itsenäisyys ja tyydyttävyys.
Useat keskustelijat näkivät työelämän muutosten luovan tarvetta laajemmalle yhteistyölle ammattiliittojen kesken tai jopa kokonaan uusille liittorakenteille.
– Tulevaisuudessa koulutus- ja henkilöstöryhmiin perustuvat jaot ovat turhia. Pitää lähteä enemmän työpaikkakokonaisuudesta. Jos tulee lakkotilanteita, voima tulee siitä, että koko tuotantolaitos on lakossa, Heidi Lehikoinen visioi.
Virenin mukaan ammattiliittojen on tulevaisuudessa välttämätöntä palvella myös muita kuin omia jäseniään. Hyväksi esimerkiksi hän otti Rakennusliiton, joka on jakanut satamissa virolaisille työntekijöille tietoa heidän oikeuksistaan ja lähtenyt jopa oikeuteen ei-jäsentensä puolesta.
– Jos liitto ei pysty ajamaan venäläisten, virolaisten tai muiden maahanmuuttajien asiaa, katson ettei siitä ole hyötyä minullekaan, koska liitto ei ota huomioon koko alan tilannetta.
Lehikoinen mainitsi PAMinkin olleen aktiivinen esimerkiksi tapauksessa, jossa SOLin rekrytoimien kiinalaissiivoojien väitetään maksaneen suomalaisesta työpaikastaan tuhansien eurojen välityspalkkioita. Samoin työturvallisuudesta pamilaiset ovat käyneet puhumassa työpaikoilla myös muille kuin liiton jäsenille. Yleislinjaksi kaiken mahdollisen avun antamista ei-jäsenille ei Lehikoisen mukaan kuitenkaan voida ottaa.
– Kuka maksaa palkan lakimiehille? Homma ei toimi, jos ei tule sisään rahaa.
lehti 