Elokuvat
Kaksinaamaista peliä (Duplicity). USA, 2009. Ohjaus: Tony Gilroy. Pääosissa: Julia Roberts, Clive Owen, Tom Wilkinson, Paul Giamatti
Kun enää ei voi luottaa omaan rakkaaseenkaan – joka voi muutenkin kohta olla entinen – niin ovathan maailman kirjat sekaisin enemmän kuin joskus aikaisemmin.
Romanttista huijausjännäri- ja vakoilukomediaa tähdittävät Julia Roberts ja Clive Owen, kirjoittaja-ohjaaja Tony Gilroyta tuli kuukausi sitten kehuttua tutkivat journalistit sankareiksi nostavan poliittisen jännärin State of Play yhteydessä.
Gilroyn esikoisohjaus Michael Clayton (2007) on taidokas jännitysdraama, kuvaus suuryritysten toimintaan liittyvästä salamyhkäisyydestä ja murhaa kaihtamattomasta kyynisyydestä. Kaksinaamaista peliä on saman aiheen turhankin kevennetty muunnelma.
Roberts ja Owen esittävät CIA:n ja brittien MI6:n ex-agentteja, jotka ovat siirtyneet yksityisen sektorin palvelukseen leveämmän leivän toivossa. Keskenään rajusti kisaavien firmojen pomoja näyttelevät Tom Wilkinson ja Paul Giamatti.
Aihe monikansallisten yritysten kylmästä sodasta on lähtökohtana herkullinen, mutta ikävä kyllä se on alistettu hömpäksi päiväunelmaleffaksi.
Leffa latistuu yhden vitsin huijauskaruselliksi, joka ei juuri naurata muuta kuin kohtauksessa, jossa näyttelijä valkokankaalla vääntää itkua.
Syynä se, että huippujohtajan ikäneitoavustaja (Lisa Roberts Gillani) sortuu ns. vanhanaikaiseen.
Hurmuripoika (Owen) käyttää naista sekä tiedonsaanti- että seksiobjektina, mutta nainen ei sitä sure, päinvastoin; hän on tapahtuneesta lähes ekstaattisen riemuissaan. ”Se Todella oli sen arvoista”, nainen parkuu haltioituneena itkunsa seasta kuulustelijalleen (Roberts).
Tämä pysyttelee julmanhauskassa kohtauksessa tuppisuuna, koska on näkemiensä ”aah-, ooh- ja ihanaa” -tallenteiden takia mustasukkainen.
Roberts ja Owen testasivat kemioitaan aiemmin aivan toisella tasolla elokuvassa Closer – iholla (2004). Kaksinaamaista peliä pettää myös tähtiparin osalta, mitä voi elokuvan aiheen kannalta pitää vähintäänkin ironisena.
Kaksinaamaista peliä on Roberts & Owen duolle liian vaativa urakka, mitä tulee kieron charmantin pokka pitää -metodin taitamiseen. Kaksikko on tällaisiin kehiin yksinkertaisesti liian söpö.
James Bond -filmien tapaan matkaillaan ympäri maailmaa, asutaan hienoissa hotelleissa ja juodaan samppakaljaa, johon tulee lopussa veret seisauttava karvas maku, kun kaapista astuu ulos se varsinainen narujen vetelijä.
Lievästi yllättävä päätös ei leffan tasoa kuitenkaan nosta. Tarinan opetus on vanha tuttu ja aina yhtä muistamisen arvoinen: joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
uutiskirje 