Oppositio syyttää pääministeriä kikkailusta ja saivartelusta
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie on tyytymätön pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) eduskunnassa keskiviikkona antamaan vastaukseen osastaan keskustan vaalirahoitussotkussa.
Eduskunta kuunteli ylimääräisenä ohjelmanumerona pääministerin selvittelyä keskiviikkona puolen päivän aikaan. Eduskunnan puhemiesneuvosto sopi menettelytavasta aamupäivällä.
Vanhasen viesti oli, että hän vastasi rehellisesti, jos katsotaan SDP:n Jukka Gustafssonin vuosi sitten eduskunnan kyselytunnilla esittämää kysymystä pilkuntarkasti. Vuosi sitten vaalirahasalailun edellisessä vaiheessa Gustafsson kysyi pääministeriltä, oliko tämä tammikuussa 2007 perustamassa myöhemmin puolueelle vaalirahaa antanutta Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistystä pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
Vanhasen mukaan hän muisti väärin paikan ja siksi kielsi olleensa paikalla. Vanhanen vastasi, että kysymys koski toista neuvottelua, johon hän ei ollut osallistunut.
Suoraselkäisyyttä
kaivataan
Lapintie pitää huolestuttavana sitä, että pääministeri pakenee kikkailun ja saivartelun taakse. Saivartelusta puhui keskiviikkona myös suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.
– Olennaista tässä keskustelussa on se, että ilmeisesti tässä salaillaan vaalirahoitusta ja sitä, kuinka paljon pääministeri on ollut järjestelyissä mukana, Lapintie sanoi ylimääräisen kyselytunnin jälkeen.
Hänestä on syytä verrata tilannetta aiempiin ministerieroihin. Hän toteaa, että nyt kyseessä on eri mittaluokan asia kuin esimerkiksi entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan erotessa. Kanervan ero johtui puhtaasti yksityiselämän syistä.
– Odotan pääministeriltä suoraselkäisyyttä ja ratkaisua, Lapintie sanoo.
Eli ilmoitusta siitä, että hän eroaa tehtävästään?
– Niin.
Osa kansanedustajista on jo vaatinut Vanhasen eroa hänen vaalirahoituslausuntojensa takia. Ylimääräisellä, vain muutaman puheenvuoron pituisella kyselytunnilla Lapintien lisäksi Perussuomalaisten Pentti Oinonen tiedusteli, uskooko pääministeri yhä nauttivansa eduskunnan luottamusta. Pääministeri jätti vastaamatta tähän.
Välikysymystä asiasta ei kuitenkaan ole syntymässä, vaikka myös SDP:n Urpilainen ilmoitti STT:n mukaan olevansa tyytymätön pääministerin vastauksiin.
– Välikysymystä on ollut mietinnässä, mutta katsomme ensin Nova Groupia koskevan kesken olevan tutkinnan, Lapintie sanoo.
Lisätietoa erityis-
tilintarkastuksesta
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen julkisti keskustan koko hänen puoluesihteerikaudellaan hankkimat yli 5 000 euron vaalituet maanantai-iltana.
Suurimmat vaalituet keskusta on viime vuosina saanut kiinteistöpalvelukonserni Nova Groupilta, Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton säätiöltä sekä Kyösti Kakkoselta ja Toivo Sukarilta.
Yhteensä keskusta on saanut varainhankintansa kautta viimeisen kolmen vuoden aikana vaalitukea noin kaksi miljoonaa euroa.
Lapintie odottaa lisäselvyyttä keskustan ja sitä rahoittaneen yhdistyksen rahaliikenteeseen ylimääräisestä tilintarkastuksesta, jota erityisesti SDP on vaatinut tehtäväksi konkurssiin menneessä Nova Groupissa.
– Näissä prosesseissa voi ilmetä lisätietoa, Lapintie toteaa, muttei osannut sanoa, kuinka kauan selvitys vie. Se voisi olla selvä syksyn aikana.
– Jos rahoja on piiloteltu asiattomasti lahjoittamalla sitä vaalityöhön, niitä voi vaatia palautettavaksi konkurssipesään.
Nova Group on tällä viikolla esille nousseen uuden rahoitussotkun takana oleva merkittävä rahoittaja, jonka kanssa keskustalla on ollut keskusteltu jopa 200 000 euron tuesta puolueen vaalityöhön.
Lapintie on tyytyväinen siihen, että nyt jopa keskustan piiristä kuuluu nyt kriittisiä ääniä vaalirahoituksen avoimuuden puutteesta ja puoluejohdon toimista.
Kikkailusta
paheksuntaan
Vanhanen siirtyi kikkailusta jämerään paheksuntaan, kun hän tapasi iltapäivällä mediaa EU-infossaan. Hän paheksui sitä, että häntä on syytetty valehtelusta. Gustafsson esitti syytöksen Helsingin Sanomissa.
– En siedä sitä, hän toisteli, mutta myönsi, ettei se johda mihinkään.
– Tällaista on poliittinen keskustelu. Ei se mihinkään johda. Mutta haluan tehdä tiettäväksi, etten siedä sitä.