Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto. 340 sivua. Gummerus.
Nyt yhdeksänteen osaan edennyttä rikostoimittaja Jarkko Sipilän Takamäki-sarjaa on aina kehuttu realistisuudesta.
Sipilä tuntee tutkintamenetelmät ja prosessit, mutta niiden tarkka selostaminen on toisaalta tehnyt kirjoista melko kliinisiä. Kirjailija tavoittelee realismia, mutta se tapahtuu tarinan ja varsinkin henkilökuvauksen kustannuksella.
Kahdessa uusimmassa kirjassaan Sipilä on onneksi nostanut etualalle ataripoliisi Suhosen tylsän Takamäen sijasta. Tämä näkyy myös laadussa. Prikaatin kosto on jo todellinen huipputyö. Tosin Jarkko
Sipilän henkilökuvauksen taidoista jotain kertoo se, että hahmoina moottoripyöräjengin rosvot ovat paljon elävämpiä ja kiinnostavampia kuin kirjan sankarit.
Prikaatin kosto alkaa siitä, kun jengin kakkosmies Tapani Larsson vapautuu vankilasta, johon hänet edellisessä kirjassa Seinää vasten toimitti nimenomaan Suhonen. Larsson tihkuu kostonhimoa ja toisaalta Suhoselle aukeaa tilaisuus soluttaa myyrä prikaatin päämajaan.
Jarkko Sipilä malttaa kehitellä kuviotaan ja jännitystä kaikessa rauhassa.
Tapahtumat etenevät monella tasolla samaan aikaan, mutta langat pysyvät hyvin käsissä. Nyt se asiantuntemuskin on paikallaan, kun operaatiota sommitellaan Helsingin murharyhmän ja KRP:n välillä.
Varsinaiseen vauhtiin päästään vasta kirjan puolivälin jälkeen, mutta varmaan se on niin, että solutusoperaatiot ottavatkin aikansa.
Prikaatin kosto on ilman muuta Jarkko Sipilän paras teos ja todellinen poliisiromaanin valio.
Lisää Suhosta ja vähemmän Takamäkeä, sillä linjalla kannattaa jatkaa.
uutiskirje 