Koiton Laulun uusi aluevaltaus
– Silmät etsivät ihmisen… syleilyä. Olkaa onnellisia! koreografi Hanna Brotherus käskyttää Kaapelitehtaan harjoitussalissa. Paikalla on viitisenkymmentä Koiton Laulu -kuoron jäsentä ja kolme ammattitanssijaa. Meneillään on yksi viimeisistä harjoituksista ennen ensi keskiviikon En lähde täältä salaa -esityksen ensi-iltaa.
Kuorolaiset syleilevät toisiaan pitkään. Brotherus kiittää. Yksinäiset ovat löytäneet toisensa. Erityisen vaikuttunut hän on kahden iäkkäämmän miehen suorituksesta.
– Nuoret miehet voisivat ottaa mallia kuinka naista syleillään, Brotherus heittää.
Seuraavaksi harjoitussalin lattian valtaa kolme ammattitanssijaa, joiden sulavaa liikettä säestää kuorolaisten laulu. Brotherus halusi rikkoa rajoja ja tehdä jotain todella ainutlaatuista. Harva on aiemmin yhdistänyt kuoron ja tanssin.
– Tanssikulttuuri ja etenkin baletti on aina kieltänyt äänen, jopa hengittämisen äänen. Kuorossa taas liike on kiellettyä. Keskeistä tässä esityksessä on musiikin ja liikkeen vapauttaminen yhteen.
Surulliset
tarinat
Harjoituksissa on leppoisa tunnelma, vaikka itse teoksen teemat ovat vakavia ja ajankohtaisia. Laman aikana monen ihmisen pahimmat pelot voivat käydä toteen ja elämänhallinta sakata. Riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunteet vain korostuvat. Saadakseen tarinoita epävarmuudesta Brotherus käytti erikoisia keinoja.
– Pyysin tanssijoita viemään meidät muut sellaiseen paikkaan, jossa he ovat kokeneet syvän yksinäisyyden hetken. Kävelimme pitkiä matkoja Helsingin keskustassa ja vuorotellen jaoimme kokemuksia.
– Kuorolaisia puolestaan pyysin kirjoittamaan minulle tekstejä, joissa he saivat kertoa mikä heille on ollut vaikeinta elämässä. He paljastivat minulle tosi isoja asioita itsestään. Kaikki tämä on ollut minulle materiaalia tähän teokseen.
Brotherus kertoo, että yksistään kuorolaisten tekstien lukeminen oli rankkaa.
– Yksinäisyys, lihavuus, huoli lapsista. He kertoivat sellaisia asioita, joita ihmiset eivät normaalisti tuo julki. Mieluummin ajatellaan, että kyllä minä pärjään. Entä sitten kun tämä aika pudottaa meitä sellaisiin tilanteisiin, että ihmiseltä viedään työ ja terveys?
– Paljon tässä teoksessa on myös onnellisuutta, mutta jotain todella surullista tässä ajassa on.
Monta energiaa,
monta elämää
Vuonna 1994 koreografiksi valmistunut Brotherus on aina urallaan kommentoinut yhteiskunnan vallitsevia oloja ja arvoja tanssin kautta. Tanssi tarjoaa siihen hänen mukaansa parhaan väylän.
– Taiteella ja varsinkin tanssitaiteella on mielettömät mahdollisuudet siinä, että miten yhteiskunnallisista asioista voi väittää ja tuoda näkyville, koska tanssi on nonverbaalia, Brotherus huomauttaa.
Yksi teoksen kolmesta ammattitanssijasta, Laura Vesterinen, on samaa mieltä.
– Tänä päivänä kaikki on niin tarkkaan määriteltyä, joten on hyvä, ettei kaikki ole niin yksiselitteistä. Tanssissa on kuitenkin kyse ihmisten sanattomista kohtaamisista.
Viime toukokuussa Teatterikorkeakoulusta valmistunut Vesterinen lähti tähän projektiin jo vuosi sitten. Kuorolaisten kanssa on harjoiteltu viime kevät.
– Kuorolaisten kanssa työskentely on ollut hauskaa. Näissä yhteisissä harjoituksissa on mukana niin monta energiaa ja elämää, että se on hienoa. Vaihtelua, koska yleensä olen tottunut työskentelemään pienissä ryhmissä.
Koiton Laulun
kovin haaste
Brotherus on käyttänyt aiemminkin amatöörejä tanssiesityksissä. Hän on työskennellyt muun muassa vanhusten, lasten ja kuntoutuvien narkomaanien kanssa.
– Mielenkiintoista on, miten ihminen, joka ei ole saanut tanssijan koulutusta, liikkuu ja miten hänen kroppansa ilmaisee asioita. Olen kokenut hyväksi, että mukana on myös ammattitanssijoita.
Yksi näistä, ei-ammattilaisista harrastelijoista, on Paul Silfverberg.
– Koiton laulu -kuoron kanssa olemme melkein kaikkien esiintyvän taiteen muotojen kanssa tehty yhteistyötä. Muun muassa KOM-teatterin kanssa ja Pori Jazzeilla oli muutamia vuosia sitten iso produktio. Tämä on tosin kaikkein hurjin ja isoin juttu, mitä olemme tähän mennessä tehneet, sanoo Silfverberg.
Idea yhdistää tanssi ja kuoro lähti teoksen säveltäjän ja kuoron johtajan Reijo Aittakummun ja Brotheruksen ystävyydestä. Kun Aittakummusta tuli Koiton laulu -kuoron johtaja vuonna 2006, hän otti heti yhteyttä Brotherukseen. En lähde täältä salaa sai alkunsa.
– Hannan tapa työskennellä on ihmislähtöinen. Ensin hän aikansa katseli tätä porukkaa ja mietti, että mitä siitä nousee ja mihin se pystyy. Koko ajan on oltu siellä kykyjen ylärajoilla, mutta niiden puitteissa ja tosi lämpimässä hengessä, sanoo Aittakumpu.
Oma rooli musiikin säveltäjänä on ollut haastava.
– Laajuudeltaan ja muodoltaan aivan ainutlaatuinen esitys, ja kaikki on vielä uutta musiikkia. Liikkeen yhdistäminen laulamiseen on niin haastavaa, ettei sellaista varmaan mikään kuoro ole tehnyt koskaan. Ainakin melkein uskallan väittää näin, Aittakumpu nauraa.
Valitettavan
samaistuttavia hahmoja
Teoksen tekijät uskovat, että jokainen voi tunnistaa itsensä niiden yksinäisten, epävarmojen ja toisistaan lohtua hakevien ihmisten joukosta, joita teoksessa kuvataan.
– Haluan taiteellani puuttua epäkohtiin, koska niin moni asia harmittaa ja ärsyttää ja ihmetyttää. Esimerkiksi syrjäytyminen huolestuttaa todella paljon. Suomessa on tosi paljon yksinäisiä ja kaiken ikäiset ihmiset kokevat sitä, Brotherus sanoo.
Hän toivoo teoksen koskettavan ihmisiä ja aiheuttavan keskustelua. Ainakin siitä, ettei kenenkään tarvitse olla huomaamaton ja lähteä täältä salaa.
– Ei ole ihan sama, miten olette isossa ryhmässä. Älkää luulko, että häviätte sinne eikä teitä huomata, Brotherus ohjeistaa kuorolaisia Kaapelitehtaan harjoitussalissa.
– Jokaista katsoo aina joku.
En lähde täältä salaa -tanssiproduktio Kaapelitehtaan Pannuhallissa 19.–28.8.
Liput Lippupalvelusta.
uutiskirje 