Afganistanin vaalit tuntuvat sujuneet oikein hyvin, mikäli ulkoministerimme kommenttiin on uskominen.
Ja miksei olisi, onhan todella erinomaista, jos vaalien toinen pääehdokas ilmoittaa saaneensa viisikymmentä ja toinen peräti kuusikymmentä prosenttia äänistä. Tähän kun lisätään vielä muiden vähäisempien pääehdokkaiden saamat ääniosuudet, ollaan todella hyvän äänestystuloksen parissa. Ettei vain pian päästä kokonaissuhteessa yli sadanviidenkymmenen prosentin.
Nyt, kun mietimme vaalienkin valossa aktiivisimpien länsimaiden ja Naton osuutta Afganistaniin suunnatussa demokratian viennissä, ei liene muuta mahdollisuutta kuin epäilevimmänkin myöntää, että tulokset ovat olleet todella huikeat: odotuksetkin on jo varmaan ylitetty sadoin prosentein.
Kyllä nyt on vakuuttavasti myös osoitettu, miten G.W. Bushin aloittama operaatio, tämäkin kuten Irak, on onnistumassa Nato-mallikkaasti yli odotusten. Missään nimessä näin hyvää hanketta ei saa keskeyttää. On vain lisättävä näitä demokraattisia voimia ja -tekoja entiseen malliin: demokratian kaikki täsmäohjukset ulos siiloistaan.