Viestintäliitto ja Kemianliitto valmistelevat yhdistymistä. Uuden liiton nimeksi on tulossa TEAM Teollisuusalojen Ammattiliitto ry. Molemmat liitot ovat kutsuneet koolle ylimääräisen valtuuston kokouksen, jotka käsittelevät asiaa.
Yhdistyminen astuisi voimaan vuoden 2010 alusta. Liittojen työttömyyskassojen hallitukset ovat allekirjoittaneet sulautumissopimuksen.
Uuden liiton säännöt on rakennettu aiemmin kariutuneen kuuden liiton yhteistyöhankkeen TEAM:n sääntöjen pohjalle. Sääntöihin esitetään viiden vuoden liittokokouskautta.
Ammattiosastot voivat jatkaa toimintaansa entiseen tapaan tai valita yhdistymisen vaikkapa samalla paikkakunnalla toimivaan osastoon.
Kemianliiton mukaan työttömyyskassan jäsenmaksu nousee johtuen työttömyyden kasvusta, mutta liiton jäsenmaksu säilyy ennallaan.
Kemianliiton valtuusto kokoontuu 2. lokakuuta ja Viestintäliiton valtuusto 12.10. Viestintäliitossa päätöksen yhdistymisestä tekee ylimääräinen liittokokous, mikäli valtuusto kutsuu sellaisen koolle. (KU)