Puolen prosenttiyksikön palkankorotukset ensi vuodelle häipyvät olemattomiin, kun lakisääteistä työttömyysvakuutusmaksua on pakko nostaa.
Suurten lomautusmäärien takia Työttömyysvakuutusrahaston varannot ovat hyvää vauhtia hupenemassa. Jo elokuussa arvioitiin, että maksua pitää korottaa 0,9 prosenttiin. Nyt työntekijän palkasta maksua menee 0,2 prosenttia.
SAK, STTK ja Akava ovat yhdessä työnantajapuolen keskusjärjestöjen kanssa yrittäneet taivuttaa hallitusta kompensoimaan kokonaan vakuutusmaksun korotuksen. Budjettiriihessä hallitus päätti korvata siitä osan verohelpotuksin.
Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen ennakoi, että työttömyyden noustessa 11–13 prosenttiin rahasto joutuu ottamaan velkaa. Pidemmän päälle puskuriksi tarkoitettu rahasto ei sitä kestä.
– Työttömyysvakuutuksen korotus leikkaa palkansaajien tuloja. Jos valtio osallistuisi korotuksen verran kuluihin joko suoraan tai epäsuorasti keventämällä palkansaajan verotusta, maltillisemmillakin palkankorotuksilla tultaisiin toimeen.
Ahosen mielestä valtio voisi avittaa työehtoneuvotteluja tällaisilla tupon kaltaisilla elementeillä. Mallia saatiin jo työttömyyspäivärahaan tulleista helpotuksista. (UP)