Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) myönsi keskiviikkona eduskunnassa, että Euroopan sosiaalirahaston rahojen käyttämisessä työllistämiseen on ollut vaikeuksia.
Eduskunnan lisätalousarviokeskustelussa oppositio ihmetteli sitä, että ESR-rahoja on jäänyt kymmeniä miljoonia käyttämättä, vaikka hallitus osoitti niitä keväällä työllistämistoimiin. Oppositio vaati tuolloin työllisyyteen keskittyvää lisätalousarviota, muttei saanut haluamaansa.
Pekkarinen totesi, että jos kansallista rahaa on käytettävissä, sitä käytetään mieluummin kuin EU-rahaa, sillä se on helpompaa.
Hän totesi tienneensä, että ESR-rahojen kanssa on vaikeaa, mutta muistutti osan TE-keskuksista onnistuneen niiden hallinnoinnissa.
– Osin vikaa on ollut ohjeistuksessa, osin TE-keskuksissa, hän sanoi rahojen makuuttamisesta.
Yle kertoi sunnuntaina, että TE-keskukset ovat saaneet Euroopan sosiaalirahastolta ESR:ltä käyttöönsä yli 300 miljoonan euron potin, mutta rahasta on käytetty vain vajaa 200 miljoonaa euroa.
Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi totesi maanantaina, että rahat jäävät makaamaan, jos käytäntöihin ei erikseen paneuduta, ohjeisteta, käskytetä ja varmisteta. Hän tivasi ministereitä vastuuseen.