Kansanedustaja Minna Sirnö (vas.) on tehnyt lakialoitteen, jossa työterveyspalvelut ulotetaan koskemaan myös omaishoitajia. Aloitteessa liitetään mielenterveyskuntoutujien omaiset myös lain piiriin.
– Tällä hetkellä raskasta fyysistä hoito- ja hoivatyötä tekevä omainen ei ole oikeutettu työterveyshuollon palveluihin. Tämä on johtanut siihen, että monella omaisella on romahtanut oma terveys ja työkyky, Sirnö sanoo.
Hän toteaa, että tuen ja palveluiden puutteen vuoksi 38 prosenttia mielenterveyskuntoutujien omaisista on itse sairastunut masennukseen. Lakialoitteessa tarkennetaan myös psyykkisesti sairaan tuen tarvetta.
– Nykyisin kaikki kunnat eivät tunnista mielenterveyskuntoutujien omaisten tuen tarvetta, Sirnö arvioi.
Sirnö esittää myös, että omaishoidon palkkio olisi verovapaa korvaus. Nykyisin omaishoidon palkkiosta maksaa eläkkeellä oleva omaishoitaja veroa 50 prosenttia. (KU)