Miika Nousiainen: Maaninkavaara. 351 sivua, Otava.
Miksi ihmeessä tätä romaania markkinoidaan jonkinlaisena komediana?
Miika Nousiaisen toinen romaani Maaninkavaara ei naurata, vaan ahdistaa ja vähitellen myös ärsyttää. Niin epäuskottava on tämä yritys kuvata suomalaista hulluutta. Kyseessä on pakkomielteen aikaan saaman perhehelvetin kuvaus, jota ei kuitenkaan voi ottaa vakavasti, koska tarina ampuu liian rankasti yli.
Martti Huttusen pakkomielle on palauttaa Suomen kestävyysjuoksu huipulle. Poika on jo lupaus, mutta katoaa laivasta paluumatkalla nuorten PM-maastoista. Valmentajaisän elämältä on pohja pois kunnes yläastetta käyvä Heidi-tytär uhraa itsensä ja aloittaa totaalisen rääkin.
Huttusen isänmaallinen hurmos sinivalkoisten juoksijoiden sankaritekoja muistellessa huvittaa hetken, mutta ei pitkään. Vitosen juoksun verran sitä ehkä jaksaisi, mutta kymppiin kuluva aika olisi jo liikaa.
On nimittäin aivan mahdotonta, että kukaan 15-vuotias tyttö suostuisi käymään läpi isänsä laatimaa totaalista harjoitusohjelmaa niin vähän mukisemalla kuin Heidi. Ja toivottavasti mahdotonta on myös se, että kukaan äiti katselisi miehensä järjetöntä kohellusta niin pitkään kuin Heidin äiti Sirkka.
Maaninkavaara on veridopingin myöntäneen ex-juoksija Kaarlo Maaningan kotikylä Posiolla.
uutiskirje 
