Reilu puoli vuotta on jo kulunut siitä kun kirjailija Harri Tapper vietti 80-vuotispäiviään. Viihtyisän kerrostaloasunnon kammarin kahvipöydän ääressä Jyväskylän keskustassa istuu elämäänsä tyytyväisen näköinen mies. Uudelle vuosikymmenelle siirtyminen näyttää sujuneen sutjakkaasti.
– Aattelin, että siinä tapahtuu joku jyrkkä käänne, joku asenteellinen taikka terveydellinen käänne, mutta ei siinä nyt vielä mitään näy. Saattaahan olla, terveys voi pettää minä hetkenä hyvänsä, mutta mieliala on nyt korkea.
Harri Tapper on sitä kuuluisaa Saarijärven Tappereiden taiteellista veljessarjaa, johon lisäksi kuuluvat kirjailija Marko, taiteilijanimeltään Marko Tapio (1924–1973), kuvanveistäjä Kain (1930–2004) sekä lavastaja Yrjö (teatterilavastaja, s.1932).
Harri Tapper valmistui kansakoulun opettajaksi vuonna 1955. Esikoisteoksensa Kirkonrakentajaveljekset hän kirjoitti vuonna 1962, mutta varsinainen kirjallinen ura pääsi toden teolla vauhtiin vasta kun eläkepäivät koittivat opettajan työstä vuonna 1985. Kahden viime vuosikymmenen aikana Tapperilta on tullut kirjoja suunnilleen teos per vuosi, eikä loppua näy.
– Mullahan oli muhinu se kirjottaminen nuoruuvesta lähtien, mutta kun se opettajan työkin on semmonen, että se vaati oman energiansa. Eihän sitä mistään työstä tuu mittää, jos ei tee sitä kunnolla. Nyt kun se opetustyö jäi pois, niin sitä energiaa on riittäny.
Energiaa on tosiaan riittänyt lähes 20 teokseen. Keväisten 80-vuotispäivien yhteydessä ilmestyi yhtenä Järkäleenä veljesten lapsuus- ja nuoruusvuosista kertovan romaanitrilogian osat ja samoihin aikoihin kirjakauppoihin putkahti myös historiallinen romaani Keisari ja ja kääpiöt, jossa seikkaillaan Venäjällä, Napoleonin sodissa sekä Suomen sodassa ja kuvataan värikkäästi Suomen nousemista kansakuntien joukkoon.
Sylillinen
historiakirjoja
Keisari ja kääpiöt -romaania valmistellessaan Tapper kahlasi läpi sylillisen historiankirjoja perehtyäkseen paremmin parin sadan vuoden takaisin tapahtumiin.
– Mulla on semmonen periaate, että historian tosiasiaa ei mennä kääntelemään. Mutta siellä on tavattomasti semmosta, joka antaa kirjottajalle mahollisuuksia kertoo eläväistä muuta juttua.
Romaanin tapahtumat päättyvät Porvoon valtiopäiviin vuonna 1809. Kirjan tekovaiheessa Tapperille vahvistui käsitys, että autonomian aika oli Suomen kannalta merkittävä.
– Minulla vahvistui semmonen käsitys, että jos Suomi olis pysyny Ruotsin vallan alaisena, niin sille ei olis tullut tämmöstä itsenäistymisen mahollisuutta. Tämä autonomia autto sen, että Suomi pysty julistautumaan itsenäiseks. Suomen kävi tässä hyvin.
Keisariromaani teetti ikämiehellä kovasti töitä. Tapper pelkäsi jopa masennuskauden iskevän, mutta muutto kesämökille Saarijärvelle tarjosi niin paljon monenlaista masennuksenkarkotuspuuhaa, että tauti jäi tulematta.
Ikääntymiseen
syytä valmistautua
Harri Tapper sanoo, että ihminen voi säilyä hyvinkin pitkään virkeänä ja luomiskykyisenä. Tapperille eläkevuodet ovat olleet iloista ja tuotteiliasta aikaa, mutta monille muille eläkkeelle siirtyminen on vaikea paikka.
– Yks suuri tekijä siinä on se, että päivärytmi menee ja toinen suuri tekijä on, että jää se työyhteisö. Se, että on kahvitunti ja siinä lasketaan leikkiä. Kun jää se pois, ne on raskaita menetyksiä.
Ikääntymiseen olisikin Tapperin mielestä hyvä vähän valmistautua.
– Ihminehhä saa tehä elämällään mitä se haluaa, ja varsinkin semmonen ihmine, joka on jo on tehny elämäntyönsä. Sehän saa sen elämänsä käyttää ihan mitenkä se haluaa. Ehkä kuitenkin pitäis olla vähän tämmösiä opinto-ohjaajan tyyppisiä ihmisiä, joille vois käyvä puhumassa, mikä olis niin ku fiksua.
– Eläkeikä on ihan loistavimpia ikäjaksoja mitä ihmisellä on. Minä oon pitäny lapsuutta erittäin arvokkaana, mutta tässä vanhuuvessa on vähän samanlaista. Tulee semmonen tunne, että selevisimpäs minä tästä. Työelämä on hiivatin vaikeeta, mutta eihän tässä nyt mitenkää käynykkää.
Tapper yllyttää eläkepäiville siirtyviä katselemaan oman, uuden mahdollisuutensa.
– Se voi olla toinen työ, jos ihminen on semmonen tuottava, tai joku voi lähteä haitarinsoittajaks, kun sitä ei oo sitä joutanu harrastamaa. Taikka joku rupee urheilijaks. Onhan sitä mahollista urheillakki vanhana, ja mennä että tossu vinkuu. Kyllä siellä mahollisuuksia on hyviä. Se voi olla rikasta ja riemullista aikaa.
”Vanhainkotien
pitäis olla pieniä”
Kuusi vuotta sitten Tapperilta ilmestyi Unhola -niminen romaani, joka on edelleen hyvin ajankohtainen puheenvuoro vanhustenhuoltokeskusteluun. Romaanissa ihmiset elävät hirmuisen vanhoiksi ja viipyvät toisten tyrkittävänä, kun eivät ymmärrä kuolla ennen aikojaan.
Tapperin mielestä myös yhteiskunnan pitäisi nykyistä paremmin varautua etenkin suurten ikäluokkien ikääntymiseen. Muuten tulee ”hirvee tilanne”.
– Ne on tehny yhteiskunnassa tavattoman suuren työpanoksen. Sitten ne jää ihan kohta koko lössi eläkkeelle. Nyt ennen kun alakaa se semmonen jyrkkä vanhuus, sanotaan että se alkaa 85-vuotiaana, niin niillä on ainaki 20 vuotta semmosta vireetä aikaa.
Kun suurten ikäluokkien jyrkkä vanhuus iskee, tarvitaan Tapperin mielestä vanhuspalveluja ja rutkasti.
– Minä olen sillä kannalla, että vanhainkotien pitäis olla pieniä, semmosia, että ne ois niin ku koteja, samaten ku koulujen pitäis olla pieniä.
Osa näytelmää
katosi kovalevyltä
Harri Tapper ei itse ole vielä vanhuspalveluja tarvinnut, mutta tietokonepalvelut ovat viime aikoina olleet tarpeen.
– Tapahtui semmonen, että meni kovalevy tietokoneesta. Tuli pakkotauko. Ei pysty kirjottamaan ennen kun tulee uus kone.
Hajonneelta kovalevyltä karkasi bittiavaruuteen näytelmätekstiä, josta ei ollut varmuuskopiota.
– Se oli kolmen viikon työ, joka sieltä karkasi. Minä pystyn sen kyllä tekemään kahessa viikossa uuvestaa. Eihän se ihan semmonen tule, mutta kyllä se suurin piirtein.
Rikkoontuneella kovalyvyllä oli myös käsikirjoitus Napoleonin elämästä, mutta se oli onneksi otettu aikaisemmin talteen.
– Napoleon on tavattoman mielenkiintoinen persoona.
Siis ainakin näytelmä ja toinen historiallinen romaani näyttää olevan tulossa.
uutiskirje 
