Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) toteaa, että kansainvälisen paneelin keskiviikkona julkistettu arviointi tuo esille lukuisia tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän uudistustarpeita, joihin tulee tarttua.
– Hyvä koulutus- ja tutkimusjärjestelmä on tuottanut Suomeen suuren osaamispotentiaalin. Me käytämme julkisia varoja tutkimus- ja kehitystoimintaan noin miljardia euroa vuodessa. Vain noin 300 miljoonaa euroa näistä kohdentuu suoraan yritysten innovaatiohankkeisiin.
Pekkarinen tunnustaa, että osaamispotentiaali ei muutu Suomessa riittävässä määrin ja riittävän nopeasti uusiksi innovaatioiksi, tuotteiksi, yrityksiksi ja työpaikoiksi.
Hänestä ongelman ratkaisemiseen tarvitaankin tähänastista kysyntälähtöisempää ja laaja-alaista innovaatiopolitiikkaa, myös palvelusektorille kohdistuvaa.
– Paneeli tunnistaa monia esteitä ja hidasteita innovaatiojärjestelmässä erityisesti kasvuyrittäjyyden kannalta. Se osoittaa myös, ettei Suomessa ole käytetty kaikkia niitä keinoja, joilla yritysten omia innovaatiopanoksia voitaisiin lisätä. (KU)