Neljä eurooppalaiseen palmuöljymittariin mukaan otettua suomalaista yritystä saivat keskimääräiset tai sitä heikommat pisteet.
Kun ylin mahdollinen pistemäärä oli 29, suomalaista paras yritys keräsi vain 10,5 pistettä.
Maailman luonnonsäätiön WWF:n vertailussa selvitettiin, kuinka vastuullisesti yritykset hankkivat palmuöljynsä ja kuinka hyvin ne ovat perillä palmuöljyn alkuperästä. Julkisten tietojen lisäksi arvioinnissa kuultiin myös yrityksiä itseään.
Vertailuun valittiin 59 merkittävintä eurooppalaista palmuöljyn käyttäjäyritystä. Suomesta mukana oli neljä elintarvikeyhtiötä.
Parhaat suomalaispisteet sai SOK, 10,5 pistettä. Kasviöljyjä ja valkuaisrehua valmistava Mildola sai yhdeksän pistettä ja Ruokakesko viisi. Arvioinnissa SOK sijoittui listauksen puoliväliin.
Kehnoimmin menestyi Raisio Oyj, joka toimii nykyisin vain palmuöljytuotteiden jällenmyyjänä. Se sai vain yhden pisteen.
WWF:n metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa totesi keskiviikkona, että monella yrityksellä on vielä paljon tehtävää, joskin osa on siirtynyt enenevästi vastuullisesti tuotettuun palmuöljyyn.