Teleyhtiö TeliaSonera käy Toimihenkilöunioinin verkkouutisten mukaan parhaillaan eri puolilla konsernia henkilöstön vähentämiseen tähtääviä yt-neuvotteluja.
Vielä kuukausi sitten ruotsalais-suomalaisen konsernin toimitusjohtaja Lars Nyberg vakuutti pari vuotta jatkuneen säästöohjelman päättyneen Suomessa.
Toimihenkilöunionin (TU) tietojen mukaan yhtiössä on kuitenkin menossa yt-neuvottelut 145 tehtävän lopettamiseksi.
TU:n hallitus käsitteli TeliaSoneran tilannetta torstaina. TU vaatiikin yhtiön johdolta selvitystä, miksi Suomessa jatketaan edelleen henkilöstön vähentämistä. Lisäksi liitto haluaa tarkistaa ehdot, joilla vanhan työnsä menettänyt henkilöstö sijoitetaan osaajakeskukseen.