Nuoren upseerin Jarno Limnéllin väitöskirja tuo esille karun totuuden, jota edes vastaväittelijänä toiminut professori Raimo Väyrynen ei pystynyt ampumaan alas tai lieventämään. Limnéllin mukaan Suomen turvallisuuspolitiikan linjaaminen on tuuliajolla, koska eri turvallisuusviranomaiset keskittyvät turvallisuusuhkien analysoimisen ja uhkiin valmistautumisen sijaan oman hallinnonalansa tarpeellisuuden korostamiseen.
Kärjistetysti voisi sanoa, että Suomen suurin turvallisuusuhka on muotisanaksi muodostunut poikkihallinnollinen yhteistyö.
Suomen turvallisuus lepää pääosin kolmen ministeriön harteilla: ulkoministeriön, sisäasianministeriön ja puolustusministeriön.
Lisäksi tulee vielä sosiaali- ja terveysministeriö, jonka vastuulla on esimerkiksi biouhkiin ja tartuntatauteihin varautuminen.
Kaikki toitottavat puhetta uuden ajan uhkista – etenkin terrorismista, vaikka terrorismin torjunta on sälytetty yksiselitteisesti sisäministeriölle ja poliisitoimelle.
Herää kysymys, pitäisikö poliitikkojen suhtautua virkamiesten analyyseihin jatkossa hieman kriittisemmin.
Poliitikkojen pitäisi sisäistää, että asiantuntijoiden päämotiivinsa ei aina ole yleisen turvallisuuden parantaminen, vaan oman hallinnonalan korostaminen. Jatkossa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon pohjatyö voisi olla hyvä tilata ulkopuolisilta tutkijoilta, kuten eduskunnan alaiselta ulkopoliittiselta instituutilta tai kansainvälistä arvostusta saaneilta yliopistotutkijoilta.
uutiskirje 
