Identiteettikeskustelun ideoija oli tasavallan presidentti Nicolas Sarkozy, jonka isä on unkarilainen siirtolainen. Keskustelun vetäjäksi nimitettiin Marokossa libanonilaisesta äidistä ja ranskalaisesta isästä syntynyt Eric Besson, joka muutti Ranskaan 17-vuotiaana. Hän loikkasi sosialistipuolueesta oikeistolaisen Sarkozyn leiriin, jolloin hänestä tehtiin maahanmuuttoministeri.
Identiteettikeskustelua ylläpidettiin kolme kuukautta. Aloitetta pidetään Sarkozyn presidenttikauden suurimpana möhläyksenä, sillä kaikki tuntui menevän pieleen.
Ajatus oli jalo. Tarkoituksena oli pohtia mitä ranskalaisuus ja Ranskan kansalaisuus tarkoittaa. Presidentti Sarkozy oli tosin ehtinyt jo ilmoittaa oman kantansa: Ranskan kansalaisuus antaa etuja, mutta myös velvollisuuksia.
Velvollisuuksia keksittiin sitten tusinakaupalla. Niihin kuuluu mm. kansallislaulu Marseljeesin laulaminen koulussa ainakin kerran vuodessa. Ranskan sinivalkopunaisen lipun pitäisi näkyä kaikkien koulujen julkisivulla. Kielen ja historian tuntemus, tapojen ja käyttäytymissääntöjen tuntemus kuuluu luonnollisesti identiteettipakettiin.
Sveitsiläisten syy?
Keskustelua ei pohjustettu eikä sen tarkoitusta selvitetty kunnolla. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä hallituksen järjestämissä keskustelutilaisuuksissa pitäisi pohtia.
Ovatko ranskanperunat peräisin Ranskasta vai Belgiasta? Ovatko ranskalaisen chansonin tähdet Charles Aznavour (armenialainen) tai Yves Montand (italialainen) ranskalaisia? Onko ranskalainen ruoka yhä maailman parasta, vai onko kiinalainen tai espanjalainen keittiö ajamassa sen ohi? Onko muotimaailman pääkaupunki Pariisi jäänyt jenkkitrendien jalkoihin?
Sitten sveitsiläiset sotkivat kaiken. Kansanäänestyksistään tunnettu monikielinen kansa äänesti, että maassa on jo tarpeeksi islamilaisia uskonnollisia torneja, enempää minareetteja ei sinne haluta.
Ranskan entinen oikeistolainen oikeusministeri Pascal Clément kommentoi, että kun Ranskassa alkaa olla enemmän minareetteja kuin katedraaleja, maa ei ole enää Ranska.
Voihan burka!
Kansallisuusidentiteetin määrittely leimahti muslimikeskusteluksi. Lyonin kaupunkiin on rakennettu monien mielestä liian kallis moskeija, ja ympäri Ranskaa on monta muutakin kansalaisten verorahoilla osittain pystytettyjä uskonnollisia pyhättöjä.
Pienikokoisia minareetteja ei ole Ranskassa ennen Sveitsin äänestystä juuri huomattu. Sitä enemmän pahennusta ovat herättäneet musliminaisten huivit ja varsinkin kasvot kokonaan peittävässä burkassa kulkevat naiset. Heitä on laskettu Ranskassa olevan vain hieman yli 200.
Maahanmuuttoministeriön nettisivut täyttyivät nopeasti rasistisista kannanotoista, joita moderaattori joutui jatkuvasti poistamaan. Keskustelu oli kääntynyt ranskalaisesta kansallisylpeydestä muslimien solvaamiseksi.
Ministeri Nadine Morano määritteli ”hyvän” maahanmuuttajamuslimin: hän rakastaa Ranskaa, käy töissä, puhuu kunnon kieltä, eikä käännä lippalakkiaan väärinpäin.
Oikeistolainen pormestari André Valentin varoitti, että kohta ranskalaisten käy huonosti: ”Heitä (maahanmuuttajia) on jo kymmenen miljoonaa… heille maksetaan siitä, etteivät tee mitään”.
Hän viittasi Ranskan sosiaaliturvaan, joka on lähes sama kuin Suomessakin. Maahanmuuttajilla on usein iso perhe ja paljon lapsia, joilla kaikilla on siihen oikeus.
Vaalit tulossa
Sarkozy halusi sytyttää maassa keskustelun aiheesta, joka nosti hänet vajaat kolme vuotta sitten presidentiksi. Hän lähti hakemaan ääniä äärioikeistolaiselta Jean-Marie Le Penin Kansallinen Rintama -puolueelta (FN), joka oli vahvoilla varsinkin 1990-luvulla.
Maaliskuun puolessa välissä pidetään aluevaalit, joissa Sarkozyn kannatusta testataan ensimmäistä kertaa. Mielipidetiedustelut ennustavat Sarkozyn UMP-puolueelle tappiota, kun sosialistipuolue ja vasemmisto ovat vihdoinkin ryhdistäytymässä. Vanhenevan Le Penin, 89, ja hänen tyttärensä Marine Le Penin, 41, nykyisin johtama puolue taas on joutunut pahaan alamäkeen.
Eric Besson ei ollut oikea henkilö johtamaan näin tärkeää keskustelua. Tästä ovat kaikki ranskalaiset tutkijat yhtä mieltä, vahvisti historian tutkija Benjamin Stora Le Journal du Dimanche -lehden haastattelussa.”Keskustelua ei voi määrätä ylhäältä käsin”, hän sanoi viitaten ranskalaisiin, jotka ovat aina innokkaita osallistujia.
Helpotus kautta Gallian
Libération-lehden haastattelema historian tutkija Gérard Noiriel piti keskustelun lähtökohtia perivanhoillisina. Ranska on kansainvälistynyt, monilla ranskalaisperheillä on muunmaalaisia sukulaisia. Kansallista identiteettiä ei tutkijoiden yksimielisen mielipiteen mukaan voi nykymaailmassa enää määritellä.
Laki määrittelee ainoastaan oikeuden kansalaisuuden saamiseen, ei muuta. Siksi siirtolaisuus- ja kansallisen identiteetin ministeriö on tarpeeton ja se on lakkautettava, Noiriel arvioi.
Ranskalaiset ovat helpottuneita päästyään eroon ”pakollisesta” keskustelusta, josta suuri osa intellektuelleista ilmoitti heti alkuun pysyvänsä erossa.
Ranskalaisia puhuttaa tällä hetkellä eniten ennätyskylmä talvi, kaduille pakkasöinä kuolevat kodittomat, köyhyyden lisääntyminen, joukkoirtisanomiset ja paineet eläkeiän kohottamiseen. Samat ongelmat koskevat niin vallankumouksen takaisia ranskalaissukuja kuin juuri maahan muuttaneitakin.
lehti 