Rehellisesti sanottuna 152 sivua ministeri Mauri Pekkariselle viime viikolla luovutettu vuoteen 2020 ulottuva aluekehitysstrategia on puuduttavaa luettavaa.
Ensin tulee kyllä kuusi sivua mukavia visioita siitä, millainen alueiden Suomi on vuonna 2020. Asiat ovat joka puolella Suomea kaukaisinta maaseutua myöten hyvin. Alueet ovat erilaistuneet, eri alueilla on oma roolinsa kansantaloudessa, mutta niiden väliset kehityserot ovat kaventuneet.
Suomella on globaalissa kilpailussa oma roolinsa, jonka perustana on alueiden osaamisen ja muiden voimavarojen tehokas hyödyntäminen ja jatkuva kehittäminen.
Loppu on valtaosin taustaraporttia. Viimeiset 15 sivua kuvaavat aluekehittämisen suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää. Se ei ole tarkoitettu tavallisille kuolevaisille.
Eroon yhden koon sukkahousuista
Paperissa puhutaan vielä aluepolitiikasta, mutta ei enää vanhalla tavalla. Puhelinsoitto strategiaa valmistelleen työryhmän vetäjälle, aluekehitysjohtaja Veijo Kavoniukselle työ- ja elinkeinoministeriöön selventää asiaa.
– Siinä ei enää puhuta erillisestä aluepolitiikasta. Tarkoitus on, että aluepolitiikka viedään eri sektoreiden sisään eli tällaisessa sektoripolitiikassa otetaan huomioon erityyppiset alueet nykyistä paremmin.
Kavoniuksen mukaan se on hyvä asia sekä aluepolitiikan että sektoripolitiikan kannalta.
– Näillä eri sektoreilla pystytään sillä tavalla käyttämään olemassa olevat resurssit paremmin, kun vähän räätälöidään toimintaa. Käytetään esimerkiksi Kainuussa työllisyysmäärärahoja vähän toisella tavalla kuin Helsingissä.
Kavonius ei puhu yhden koon sukkahousuista, mutta niitä hän tarkoittaa: sama sapluuna ei sovi joka paikkaan.
Tällä tavalla aluepolitiikaksi jäisivät oikeastaan sentapaiset joitakin alueita koskevat erityistoimet, joita nyt toteutetaan esimerkiksi äkillisen rakennemuutoksen kohteeksi joutuneilla alueilla.
Työurat pitenevät alueilla
Kavoniuksen mukaan uuden strategian toinen perusjuoni on se, että maailman kehitys on muuttanut ja muuttaa kuolevana pidetyn maaseudun asemaa.
– Se liittyy etenkin luonnonvaroihin, ruuan tuotantoon ja maaseudun uuteen mahdollisuuteen monipuolistaa omaa elinkeinorakennettaan ja saada menestystä siipien alle.
Kolmas iso juttu on alueilta lähtevä käytäntölähtöinen innovaatiopolitiikka.
– Kansallinen innovaatiopolitiikka on meillä hyvin tiede- ja teknologialähtöistä. Siksi se keskittyy suurille kaupunkialueille, koska tutkimuslaitokset, korkeakoulut ja suuret yritykset ovat siellä.
Uudessa aluestrategiassa lähdetään siitä, että muuallakin pitkin poikin Suomea sijaitsevat yritykset voivat uudistaa tuotteitaan ja toimintatapojaan ja verkostoitua tavalla, jota globaalissa taloudessa tarvitaan. Kavonius luettelee pitkän listan asioita: yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa, elinikäinen oppiminen, aikuiskoulutus, työelämän laadun kehittäminen, jotta ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia ja kykyä tehdä uudistuksia.
Lopuksi tulee yllätys:
– Samalla sillä pystytään vaikuttamaan tähän työurien pidentämiseen.
Tämäkin kärpänen vielä yhdellä aluestrategialla?
– Minusta tässä keskustelussa työurista vähän unohdetaan, että asioilla on monimutkaisempia kytkentöjä keskenään kuin miltä nopeasti katsoen näyttää tai annetaan ymmärtää, Kavonius korostaa.
uutiskirje 
