Timo Soini pääsi tarjoamaan lauantaina joukoilleen jymyuutisen. Perussuomalaisten vaalivankkureiden veturiksi lähtee SDP:stä yli 40 vuoden jäsenyyden jälkeen eronnut Matti Putkonen.
Putkosen ratkaisulle on helppo hymähdellä. Teollisuuden etuja eli lisää ydinvoimaa henkeen ja vereen ajava mies liittyy puolueeseen, jonka kansanedustajat äänestivät vihreiden lailla sataprosenttisesti ydinvoimaa vastaan kesäkuussa.
Näin helpolla letkauttelemalla ay-liikkeessä elämänuransa tehneestä Hakaniemen dobermannista ei silti päästä.
Perussuomalaisissa ei Soinin takana ole tähän mennessä ollut muita kuin epämääräisiä häiriköitä. Putkonen tuo puolueelle monien silmissä työläisuskottavuutta, jos sillä tarkoitetaan ydinvoimaan tukeutuvien vanhojen rakenteiden säilyttämistä. Näin siitä huolimatta, että vuonna 1994 Putkosen runnova ydinvoimalobbaus saattoi olla ratkaiseva tikki eduskunnan päätyessä kielteiseen ratkaisuun.
2002 ja 2010 häntä ei enää päästettykään julkisuuteen sanomaan ydinvoimasta yhtään mitään.
Molemmissa punavihertyneissä vasemmistopuolueissa on paljon ihmisiä, jotka eivät halua nähdä vihreää edes lautasellaan saati sitten politiikan ohjenuorana. Heille Putkonen näyttää nyt puolueiden kannalta kiusallista esimerkkiä. Aina on mahdollista lähteä.
SDP:lle Matti Putkosen loikka on paljon suurempi ongelma kuin puolueessa koskaan tullaan myöntämään. Mitä miettii rakennemuutoksessa työpaikkansa menettänyt paperimies, kun puolueen kärkeen tulee herraskainen, twitteristä höpöttävä Mikael Jungner ja Jungnerin valinneen puoluekokouksen linjauksista kimpaantunut työväenmies lähtee ovet paukkuen?
Vielä tullaan näkemään sekin päivä, jolloin Matti Putkonen puheistaan huolimatta lähtee eduskuntaehdokkaaksi ja myös menee Soinin vanavedessä läpi.
Siitä alkaa Perussuomalaisten hajoaminen, sillä Putkosen kaltainen mies ei kauaa vaieten katsele puoluetta, jossa kaikkien muiden tehtävänä on aplodeerata suuren johtajan kaskuille.
uutiskirje 
