Työmarkkinoilla eletään eräänlaista suvantovaihetta. Tahti kuitenkin tiivistyy syksyn mittaan. SAK:n työmarkkinaseminaarissa tiistaina liittojohtajat arvioivat, että seuraavista palkankorotusneuvotteluista tulee vaikeat. Useimmat liitot ovat sopineet työrauhasta, mutta ensi vuoden palkankorotuksista pitäisi neuvotella.
Liittojohtajat tietävät mistä puhuvat, sillä liitoilla on kokemuksia tupojen jälkeisestä ajasta. Tosin talouden taantumakin heijastui myös viimeisimpiin palkkaneuvotteluihin. Työnantajat eivät edelleenkään halua sellaista kierrosta, joka millään tavalla viittaa keskitettyyn ratkaisuun. Sen on Elinkeinoelämän keskusliitto EK viestittänyt hyvin selvästi. EK haluaisi siirtää palkkaratkaisut liittotasolta niin paikallisiksi kuin mahdollista.
SAK:n työmarkkinaseminaarissa puheenjohtaja Lauri Lyly esitti työnantajien ”palkka-ankkurin” vastapainoksi liitoille yhteistä palkankorotustavoitetta, ”palkkapoijua”. Minimitavoite turvaisi tietyn tason, mutta sen yli voitaisiin yhteisesti sopien mennä.
Minimitavoite on hyvä lähtökohta, mutta yhteisestä linjasta sopiminen eri liittojen kesken ei välttämättä ole ihan helppo tehtävä, koska eri aloilla muun muassa palkankorotusvara voi poiketa paljonkin.
Työnantajapuolta voi myös olla vaikea saada hyväksymään minimitavoitetta, sillä se voi haiskahtaa liikaa kuopatulta tupolta. Työnantajaleiri on viehtynyt omaan keskitettyyn ankkurimalliinsa, vaikka se ei viime kierroksella ihan pitänytkään.
Palkansaajaliike haluaa viime kierroksesta opin saaneena joka tapauksessa päästä määrittelemään palkkahaarukan kokoa. Palkkapoijussa tosin voi olla pelkona, että minimitasolta ei sitten päästäisikään ylöspäin, vaikka taloudellisia edellytyksiä reilumpiinkin palkankorotuksiin joillakin aloilla olisi.
Selvää on, että jos mitään yhteisiä tavoitteita ei saada sovuksi, niin hajanaisuudesta kärsivät ennen muuta ne, jotka ovat muutenkin heikoilla eli erilaiset pätkä- ja silpputyötä tekevät.
uutiskirje 
