Rahapula ja yksityistäminen uhkaavat jo kuntien itsehallintoa ja vie kohti yövartijavaltiota, todettiin Jämsän Seudun Vasemmiston järjestämässä kuntapalveluseminaarissa.
Ammattiliitto JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen tähdensi seminaarissa, ettei terveydestä ja hyvinvoinnista saa tehdä kauppatavaraa.
– Peruspalveluja ei pidä romuttaa markkinoiden, kumppanuuden ja valinnanvapauden nimissä.
Ulkoistaminen tuo Asara-Laaksosen mukaan vain harvoin säästöjä. Tuoreen tutkimuksen mukaan avoterveydenhuollon palvelujen ulkoistaminen on useimmiten lisännyt kustannuksia, joskus jopa huomattavasti.
– Pahin tulevaisuudenkuva on, että jokin suuri yritys saavuttaa alueellisen monopolin terveyspalvelujen tuottajana. Markkina-asemien vakiinnuttua yritykset nostavat hintojaan. Ne luopuvat markkinoiden valtaamiseen käyttämistään halvoista, jopa alikatteisista sopimuksista.
– Ulkoistamisessa usein palveluketjut katkeavat ja kokonaisuudet pirstaloituvat, vastuut hämärtyvät. Kun esimerkiksi osakeyhtiöittämisen yhteydessä demokraattinen avoimuus ja päätöksenteko häviää liikesalaisuuksien piiriin, ei kokonaisuus enää ole oikein kenenkään hallussa, Asara-Laaksosen ennakoi.
Itsehallinto vaarassa
Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajanakin toiminut entinen maaherra Kauko Sipponen pohti omassa alustuksessaan, kuinka pitkälle kunta voi ulkoistaa keskeisiä tehtäviään ilman, että koko kunnallisen itsehallinnon tarpeellisuus asetetaan kyseenalaiseksi.
– Kunnallishallinnonhan tulisi perustua perustuslain 121 pykälän nojalla olla kunnan asukkaiden itsehallintoa. Kun tehtäviä on siirretty pois julkiselta sektorilta, kansalaisten yleisiä oikeuksia turvanneita säännöksiä ei enää voida soveltaa.
Sipponen arvioi kunnallisen itsehallinnon olevan tiukassa puristuksessa varsinkin taloudellisesti heikkojen kuntien osalta, kun kunnille jatkuvasti asetetaan uusia velvoituksia ja samaan aikaan väki vähenee, kunnan palveluksessa olevat eläköityvät ja talouslama painaa päälle.
Sipponen arveli, että julkisia tehtäviä tullaan myös jatkossa siirtämään yhä enemmän yksityisille.
– Miten pitkälle halutaan ja pyritään etenemään kohti useimmista tehtävistään riisuttua valtiota ja kuntia eli 1800-luvun yövartijavaltiota, Sipponen pohdiskeli.