Matti Yrjänä Joensuun yhdestoista Harjunpää alkaa nuoressa perheessä tapahtuneesta kätkytkuolemasta ja päättyy varovaiseen toivonpilkahdukseen. Väliin jäävillä vajaalla 300 sivulla tavataan henkistä pahoinpitelyä, sadismia, murhia ja insestiä. Jostain tämä murheellisten kirjojen maa kertoo, vaikka maailman paras onkin.
Joensuun kirjojen pääteemaksi on vuosikymmenten kuluessa muodostunut vastausta vaille jäävä kaipuu toisen ihmisen luo. Siitä kertoo myös Harjunpää ja rautahuone.
Romaani on lähinnä päähenkilönsä Orvon tarina. Kotona äidin ja paapan luona hän on tiskirätin asemassa. Ammatissaan hierojana Orvo on pätevä mies, mutta parhaimmillaan hän on ”puumanaisia” tyydyttävänä herkkänä miesprostituoituna.
Sivuammatissaan Orvo kohtaa sielunkumppaninsa Neean. Heihin sisältyy lupaus paremmasta tulevaisuudesta, mutta Joensuun kuvaamassa maailmassa paratiisi ei ole pieniä ja turvattomia ihmisiä varten.
Harjunpäätä ja murharyhmää tarvitaan, kun Orvon asiakas löytyy kuolleena sängystään. Tapot on tehty vihan vimmassa. Ruumiin kohtaaminen raatokärpäsen silmin on maailmanluokan rikoskirjallisuutta.
Kokonaisuus on taattua Joensuuta, mutta henkilöiden irrallisuus ja tapahtumien motivoimattomuus hämmentävät. Joensuu ei taustoita seksiä ostavia naisia oikein mitenkään, murhaajaa ei senkään vertaa.
Ehkä poliisi sitten kohtaa elämän ja kuoleman juuri tällaisena. Kun ei tässä ole vielä näilläkään vuosilla oppinut ihmistä ymmärtämään, sanoo Harjunpääkin.
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone. Otava, 302 sivua.
uutiskirje 
