Eduskuntavaaleihin on aikaa alle seitsemän kuukautta. Vaalit eivät näy katukuvassa eivätkä tunnu ihmisten arkielämässä. Kuitenkin ne ovat jo läsnä. Puolueet käynnistelevät vaalikoneitaan ja ehdokkaat rasvailevat vaalivankkureidensa rattaita.
Valtakunnan politiikkaa on hyvin vaikea tehdä ilman, etteikö ainakin päätösten taustalla piilottelisi ajatus siitä, mitä tämä vaikuttaa ihmisten vaalikäyttäytymiseen. Ennen muuta vaalien lähestyminen näkyy siinä, että maan hallituksen toiminnot hidastuvat. Pätkäpääministeri Mari Kiviniemen lausunnoista on entistä vaikeampi löytää asiaa. Hallituksen olotila alkaa muistuttaa syväjäädytettyä turskaa.
Vaalien lähentyminen ei kuitenkaan ole rapauttanut kansalaistoimintaa, pikemminkin päinvastoin. Ihmisten elämä ja arjen haasteet eivät noudata neljän vuoden sykliä. Puolueiden on toimittava toisin. Ne voivat helposti muuttua vain vaaliorganisaatioiksi, vaikka edustajien pitäisi olla tavattavissa vaalien välilläkin toreilla ja turuilla.
Hallituksen olotila alkaa muistuttaa syväjäädytettyä turskaa.
Edustuksellisessa demokratiassa puolueiden on otettava vaalit äärimmäisen vakavasti. Suomessa on jaossa 200 paikkaa ja aina se määrä edustajia myös valitaan. Yksikään palli ei jää täyttämättä, vaikka äänestysprosentti jäisi kymmeneen. Äänestämättä jättäminenkin on poliittinen valinta, josta hyödyn saavat ne, jotka ovat aktiivisimmin liikkeellä.
Politiikka on huonossa huudossa ja moni miettii, kannattaako ylipäätään äänestää. Poliitikot ovat pitkälti itse syypäitä nykyisen demokratian alennustilaan. Vaalirahasotkut, jätevesiasetuksen surkea toteuttaminen, ympäristöministerin perheen osakekaupat, kansanedustajien palkkion korottaminen tai ex-pääministerin jääviys sumentavat poliittista ilmapiiriä.
Politiikan vastaisesta ilmapiiristä hyötyvät – paradoksaalista kyllä – sellaiset populistiset liikkeet, joilla ei itsellään ole tarjottavana vaihtoehtoja vaan epämääräistä muutosta muita nilkkoihin potkimalla.
Vanha klisee ”niin on, jos siltä näyttää” alkaa toteuttaa itseään, vaikka lopulta ei löydettäisi mitään lainvastaista tai edes hämärää. Perusteelliset selvittelyt epäselvistä asioista ovat paikallaan ja syylliset ansaitsevat rangaistuksensa. Kaikkia poliitikkoja ei kuitenkaan pidä panna samaan nippuun. Yleistäminen on vaarallista ja vie usein harhapoluille.
Jos ministerit, kansanedustajat tai kuntien valtuutetut leimataan lähtökohtaisesti aina epärehellisiksi oman etunsa tavoittelijoiksi, niin aika kovaa pokkaa vaaditaan niiltä, että viitsivät ryhtyä hoitamaan yhteisiä asioitamme – ja nostamaan esiin vaihtoehtoja.
Politiikan vastaisuuden lietsominen on vaarallista. Se nakertaa kansanvaltaa ja luo kasvualustaa ääriliikkeille.
uutiskirje 