Suuri osa kansanedustajista katsoo, ettei YK:n valtuuttaman Afganistanin ISAF-operaation luonne vastaa enää alkuperäistä vuonna 2002 alkanutta kriisinhallintaoperaatiota. Kyseessä on erityyppinen operaatio kuin mihin Suomi alun perin meni.
Kyselyn teki Ulkopoliittinen instituutti. Kansanedustajat olivat huomattavan haluttomia osallistumaan siihen. Vastaajia oli vain 47. Hallituksen ja opposition tasapaino vastasi kuitenkin todellista tilannetta.
Kyselyn toteuttanut tutkija Charly Salonius-Pasternak pitää ilmeisenä, että kansanedustajat pitävät epämukavana tilannetta, jossa Suomi joutuu nykyisissä operaatioissa tukemaan konfliktin yhtä osapuolta.
Kapina ja sisällissota
Lähes kaikkien vastaajien mielestä ISAF-operaatiossa on kyse kriisinhallintaoperaatiosta Afganistanin turvallisuustilanteen vakauttamiseksi. Konfliktin monimutkaisuudesta kertoo kuitenkin se, että kuusikymmentä prosenttia kyselyyn vastanneista kansanedustajista piti operaatiota ainakin osittain hallituksen vastaisen kapinan kukistamisena. Kaksi kolmesta vastanneesta näki tilanteen vastaavan sisällissotaa.
Kun Suomi alun perin päätti osallistua operaatioon, sisällissotaa saati kapinaa ei ollut näköpiirissä. ISAF-operaation tarkoituksena oli parantaa turvallisuutta Kabulissa ja tukea maan väliaikaishallitusta. ISAFista tuli ”Afganistanin sheriffi” vasta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä. Suomenkin kriisinhallintajoukon suhteen muutokset johtivat uusiin kokoonpanoihin ja tehtäviin.
”Suomessa operaation muuttunut luonne on ollut poliittisesti kuitenkin arka aihe. Rooli konfliktin osapuolena kriisinhallintatehtävässä on uusi asia, eikä sitä ole julkisesti haluttu käsitellä”, Salonius-Pasternak toteaa tiistaina julkistetussa tutkimusraportissa.
Yhden osapuolen tukena
Kansanedustajilta ei suoraan kysytty, onko Suomi valinnut puolensa Afganistanissa. Vastaukset kokonaisuutena kuitenkin viittaavat Suomen olevan osa monikansallista operaatiota, joka tukee Afganistanin hallitusta, mutta ei muita poliittista ja taloudellista valtaa havittelevia ryhmittymiä.
Niukka enemmistö vastaajista katsoo, että Suomen pitäisi silti tukea neuvotteluja, jotka johtaisivat vallanjakoon nykyhallinnon, talebanien, ja muiden vastarintaryhmittymien kanssa.
Tutkijan mukaan tämä kuvaa Afganistanin ja laajemmin nykyoperaatioiden monimutkaisuutta. Yhtäältä pitää selvästi tukea operaation mandaatin mukaista legitiimiä osapuolta. Toisaalta onnistuneet valtion jälleenrakentamiseen tähtäävät rauhanneuvottelut päätyvät lähes poikkeuksetta vallanjakoon entisten vihollisten välillä. Muutos rauhanturvaamisesta kriisinhallintaan on tuonut mukanaan demokratiakehityksen tukemisen.
Omia tappioita ei siedetä, vieraista viis
UPI:n kyselyn perusteella suomalaisten kansanedustajien kärsivällisyys Afganistanissa alkaa olla lopussa. Lähes puolet kyselyyn vastanneista äänestäisi suomalaiset sotilaat pois maasta, elleivät paikalliset turvallisuusviranomaiset vuoden 2011 loppuun mennessä pysty ottamaan päävastuuta maan turvallisuudesta. Vastaajien enemmistö oli sitä mieltä, että Suomi voi vetäytyä ISAF-operaatiosta, vaikka lähimmät yhteistyökumppanit Ruotsi ja Saksa eivät sitä tekisikään.
Omien tappioiden sietokyky on kyselyn perusteella heikko. Hieman yli puolet olisi valmiita vetämään suomalaiset pois Afganistanista tilanteessa, jossa kolme suomalaista sotilasta kuolee tienvarsipommin räjähdykseen ja sitä seuraavassa tulitaistelussa kaksi lisää.
Mutta jos tällaisessa tilanteessa suomalaisten auttamiseksi annettava ilmatuki johtaisi siviiliuhreihin, valtaosa vastanneista kansanedustajista ei jättäisi operaatiota. Vain suomalaisilla uhreilla on merkitystä.
Aiheesta muualla verkossa
Ulkopoliittisen instituutin tutkimus
uutiskirje 
