Romanien itsensä kirjoittamia kuvauksia Suomen romaniväestön historiasta ei tähän saakka ole juuri ollut. Kaksi vuoden kuluessa ilmestynyttä kirjaa paikkaavat tätä aukkoa.
Riikka Tannerin ja Tuula Lindin Käheä-äänisen tytön kirjoittajista Lind on itse kaalo eli romani. Kirja kertoo 1-vuotiaana Mäkkylän mustalaisleiriltä monen muun tavoin lastenkotiin päätyneen Lindin lapsuudesta ja nuoruudesta, joka on vastuksia täynnä. Kotimäen lastenkodissa Sipoossa hän purkaa pahaa oloaan kapinoimalla, mutta saa usein rangaistuksia syyttäkin. Autoritaariseen kasvatukseen yhdistyy rasistisia elementtejä.
Onnenpotku on pääsy Mustalaislähetyksen nuorisokotiin Kauniaisiin ja sen myötä kansalaiskouluun. Mutta ammatinvalinnanohjaaja antaa tylyn tuomion: ”Sinä et sovellu mihinkään ammattiin.”
Caleb joutuuhuutolaispojaksi itaralle naiselle, jonka luona hän ei saa muuta ravintoa kuin vähän leipää.
Täysi-ikäistyttyään Tuula haistelee vapauden tuulia, ajautuu rikollisille teille ja vankilaan. Loppu on kuitenkin lohdullinen.
Lindin koskettavan tarinan rinnalla kirjassa valotetaan laajemmin Suomen romaniväestön kohtaloita. Virallinen Suomi ja valtaväestö näki vähemmistön pitkään pelkkänä ongelmana. Koko kansanosa saatettiin leimata rikolliseksi. Monien esikuvana, Mustalaislähetystä myöten, oli ”Norjan malli”, jossa kaikki mustalaislapset vietäisiin lastenkotiin ja aikuiset työ- ja opiskeluleireille.
1960-luvun lopulla romanipolitiikka sai humaanimman suunnan, missä vähemmistöjen puolesta toimivilla uusilla kansalaisliikkeillä oli tärkeä rooli.
Rajatumman, mutta vielä järkyttävämmän näkökulman aihepiiriin tuo Armas Lindin omaelämäkerrallinen romaani Caleb – romanipojan evakkotaipale.
Asunnottoman äidin poika ajautuu erilaisten käänteiden jälkeen jo 5–6-vuotiaana Sortavalan kaduille, jossa hän tienaa leipänsä laulamalla ja yöt yrittää nukkua milloin missäkin kolossa.
Kadulta hänet viedään sisarensa kanssa lastenkotiin, jossa hän on murtua niin psyykkisesti kuin fyysisestikin, kun sisko viedään pois kertomatta minne. Talvisodan päätyttyä alueluovutuksiin lastenkoti muuttaa Muhokselle alkeellisiin olosuhteisiin.
Pahimpia vaiheita on Calebin joutuminen huutolaispojaksi itaralle vanhalle naiselle, jonka luona hän ei saa muuta ravintoa kuin vähän leipää. Seuraavassa sijoituspaikassa, vaivaistalossa, hän saa ruokaa, mutta ankeaa on sielläkin. Hän joutuu myös naishenkilökunnan rajun pahoinpitelyn ja seksuaalisen häpäisyn uhriksi.
Tällaistakin on Suomessa ollut. Sekä Käheä-äänisessä tytössä että Calebissa valopilkkuja ovat kuitenkin monet yksittäiset ihmiset, joiden inhimillisyyttä ympäristön paineet eivät ole kyenneet nujertamaan.
Riikka Tanner ja Tuula Lind: Käheä-ääninen tyttö. Tammi 2009. 288 sivua.Armas Lind: Caleb – romanipojan evakkotaipale. Like ja Rauhanpuolustajat, Pystykorvakirja 2010. 160 sivua.
uutiskirje 
