Afrikka luonnonvarojensa varassa
Luonnonvarat kuten mineraalit, kala, puu ja polttoaineet muodostavat peräti 73 prosenttia Afrikan viennistä. EU:n viennistä niiden osuus on vain 14 prosenttia.
Afrikan luonnonvarojen viennistä vain viisi prosenttia jää omaan maanosaan, loppu menee Kiinaan, Intiaan, EU:hun ja Yhdysvaltoihin.
Muun muassa Angolan öljykentät, Sambian kuparialueet ja Botswanan timanttikaivokset ovat asiantuntijoiden mielestä synnyttäneet vaarallisen yksipuolisia kehityspolkuja.
Kiinan ja Intian ahneus luonnonvaroille taas voi hyödyttää Afrikan maita.
– Ei siksi, että ne olisivat jotenkin lempeämpiä kauppakumppaneita, vaan koska ostajien lisääntyvä kilpailu on tarjoajan etu, Eteläisen Afrikan Tralac-keskuksen tutkija Sean Woolfrey selittää. (IPS)
Afrikan maiden kauppa perustuu yhä voittopuolisesti luonnonvaroihin. Euroopan unionin halu avata maanosan palvelukauppaa herättää ristiriitaisia, muttei pelkästään kielteisiä tunteita.
Monet Afrikan hallitukset ja kansalaisjärjestöt vastustavat palvelumarkkinoiden avaamista. Niiden mielestä olisi epäoikeudenmukaista laittaa sikäläiset yritykset kilpailemaan tasaveroisina eurooppalaisten kanssa.
Vastustajat muistuttavat, että jos portit avattaisiin, saksalaiset teleyhtiöt ryntäisivät varmasti mielellään esimerkiksi Namibiaan. Namibialaisfirmoilla tuskin olisi rahkeita kilpailla Saksan markkinoilla.
Kilpailua kuluttajan eduksi
Palvelumarkkinoiden hallittu avaaminen voisi kuitenkin tuoda etuja kiristyneen kilpailun ja järkeistyvän sääntelyn kautta, Eteläisen Afrikan kauppalainsäädäntökeskuksen (Tralac) toimitusjohtaja Trudi Hartzenberg arvioi.
Hän uskoo, että kun palveluja ei kehitetä, köyhempien maiden kuluttajat maksavat kalliisti Etelä-Afrikasta tuoduista tai tehottomien valtionyritysten palveluista.
– Vapauttamisen riskejä on liioiteltu. Eteläafrikkalaiset yritykset ovat jo mukana tele-, rahoitus- ja muilla palvelualoilla suurimmassa osassa eteläisen Afrikan maista, vaikkei markkinoita ole avattu, Hartzenberg perustelee.
Haluttuja investointeja
– Palveluja on vaikea sulkea ulos, koska kuvaan kuuluu usein ulkomaisia investointeja ja useimmat maat tekevät mitä hyvänsä niitä saadakseen, Hartzenberg jatkaa.
Hänen mukaansa jopa vähiten kehittyneissä maissa palvelut ovat yhä tärkeämpi työllistäjä, eikä kilpailukykyinen tuotantokaan ole mahdollista ilman toimivia palveluja.
– Maanosamme tele- ja pankkipalvelujen korkeat hinnat ja joskus myös palvelujen kehno laatu estävät yritystoimintaa ja vaikeuttavat kuluttajien elämää, Hartzenberg huomauttaa.
Kaupan asiantuntija Mike Humphrey muistuttaa, ettei vapauttaminen tarkoita kontrollin menettämistä.
– Rajoitukset voidaan määritellä selvästi. Kyseessä ei ole avoin sekki.
Markkinat auki tehokkaimmille
Hartzenberg pohtii, pitäisikö Afrikan maiden avata palvelunsa juuri EU:lle, kuten unioni edellyttää tarjoamissaan talouden kumppanuus eli EPA-sopimuksissa.
– Mikäli EU:lle päätetään antaa etumatkaa, kannattaisi tutkia, mitkä eurooppalaiset palveluntarjoajat ovat kilpailukykyisimpiä ja avata markkinat vain niille.
Keskustelu markkinoiden vapauttamisesta voi myös antaa kimmokkeita sille, miten uudistaa sääntelyä maiden sisällä ja parantaa oman palvelutuotannon kilpailukykyä.
– Etelä-Afrikan pankkisektoria hallitsee neljä yritystä, jotka eivät välttämättä halua uutta kilpailua. Monissa maissa lankapuhelinpalveluista vastaa yhä valtio, jolle monopoliasema tuo tuloja, Hartzenberg muistuttaa.
Taistelu Afrikan palvelukaupasta on vasta alullaan.
Afrikka luonnonvarojensa varassa
Luonnonvarat kuten mineraalit, kala, puu ja polttoaineet muodostavat peräti 73 prosenttia Afrikan viennistä. EU:n viennistä niiden osuus on vain 14 prosenttia.
Afrikan luonnonvarojen viennistä vain viisi prosenttia jää omaan maanosaan, loppu menee Kiinaan, Intiaan, EU:hun ja Yhdysvaltoihin.
Muun muassa Angolan öljykentät, Sambian kuparialueet ja Botswanan timanttikaivokset ovat asiantuntijoiden mielestä synnyttäneet vaarallisen yksipuolisia kehityspolkuja.
Kiinan ja Intian ahneus luonnonvaroille taas voi hyödyttää Afrikan maita.
– Ei siksi, että ne olisivat jotenkin lempeämpiä kauppakumppaneita, vaan koska ostajien lisääntyvä kilpailu on tarjoajan etu, Eteläisen Afrikan Tralac-keskuksen tutkija Sean Woolfrey selittää. (IPS)
uutiskirje 