Halveksunta ja ryssittely oli arkipäivää Neuvostoliitolle luovutetun Karjalan ortodoksisen siirtolaisväen elämässä sotienjälkeisessä Ylä-Savossa.
Filosofian maisteri Heli Kanasen väitöskirja todistaa, ettei ”maahanmuuttajakriittisyys” suinkaan ole 2000-luvun keksintöä Suomessa. Lauantaina 27. marraskuuta Jyväskylän yliopistossa tarkastettavan tutkimuksen mukaan siirtolaisväen sopeutuminen ei sujunut läheskään niin mutkattomasti kuin tähän asti on kansallisessa historiankuvassa uskoteltu.
Viime sodissa Neuvostoliitolle luovutetun Karjalan ortodokseja sijoitettiin 1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvun alussa muun muassa Kainuuseen, Keski-Suomeen, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon. Laatokan pohjoispuolisen Raja-Karjalan väestöstä noin 38 000 oli ortodokseja. Yhteensä sotatoimialueilta evakuoitua siirtoväkeä oli noin 420 000.
Kielteiset ennakkoluulot
Karjalaiset ortodoksit saivat Kanasen mukaan kokea myös yleensä karjalaisiin kohdistetut kielteiset ennakkoluulot. Kananen havaitsi, että paikallinen väki mukautti siirtolaisia uuteen asuinyhteisöön esimerkiksi nimittelyin, häpäisyin ja karjalaisten isänmaallisuuden kyseenalaistamisella.
Karjalaisia pidettiin muun muassa epäilyttävinä niin, että vaikka olisi toiminut lottana, niin silti sai kuulla ryssäksi haukkumista.
Ortodoksien ja karjalaisten alempi asema näkyi Kanasen haastatteluaineistoissa esimerkiksi seuraavasti: ”Minä aina ajattelin, että voi hitsi kun minä olisin savolainen, niin mitenkä hyvä ihminen minä olisinkaan. Minusta tuntuu, että ortodoksisuus ei siinä vaikuttanut, vaan karjalaisuus vielä enemmän.”
Siirtolaisuuden syrjinnästä ja halveksunnasta vaikeneminen oli tutkimuksen mukaan osa sodista ja jälleenrakennusajasta selviytymisen kansallista suurkertomusta, johon osakertomuksina kuuluvat niin siirtoväen hyvän sopeutumisen kertomus kuin myös talvisodan ja jälleenrakennuksen ihmeet. Kananen luonnehtii kertomusta1900-luvun jälkipuolen suomalaiseksi versioksi luvatun kansan korpivaelluksesta valoon ja sen oikeudesta pyhään maahan.
uutiskirje 
