Pakkanen kiristyi jälleen tällä viikolla pari astetta ja lunta tuli kymmenkunta senttiä, ja samalla kaaos palasi rautateille. Niin kauko- kuin lähijunatkin alkoivat myöhästellä, mikä kymmenen minuuttia, mikä tunnin tai kaksi.
Ennen tätäkin viikkoa VR-yhtymä ja sen tytäryhtiöt ovat olleet kovan kritiikin kohteena. Tavallisen junamatkustajan mitta alkaa olla täynnä. Erityisesti pääkaupunkiseudun työmatkaliikenne on tökkinyt todella pahasti. Jos on aikonut olla ajoissa työpaikalla, niin matkaan olisi pitänyt lähteä kaiketi jo edellisenä iltana.
Matkustajien lipputuloilla lienee iso merkitys rautatieyhtiön toiminnassa. Kun rahallakaan ei saa kunnon palvelua, niin silloin on jotakin pahasti pielessä. Jos syyttävä sormi kohdistuu VR:n johtoon, niin se kiemurtelee ja syyttää palasiksi pilkotun yhtiön jotakin toista osaa. Selittelyt eivät ole vakuuttaneet. Tavalliselle matkustajalle tai rahtia kuljetuttavalle yritykselle on ihan se ja sama, minkä niminen osa yhtiöstä ei pysty tehtäväänsä hoitamaan, kun palvelut eivät pelaa.
Ennen tätäkin viikkoa VR-yhtymä ja sen tytäryhtiöt ovat olleet kovan kritiikin kohteena – eikä syyttä.
Väistely ja selittely alkaa vähitellen riittää. Pitäisi uskaltaa tehdä päätöksiä, jos kerran tiedossa on, mistä ongelmat johtuvat. Rempallaan olo se vasta tuleekin VR-yhtymälle kalliiksi. Imagotappioita ei hetkessä korjata ja huolestuttavinta on, jos asiakkaat kaikkoavat ja lakkaavat – kuten monet ovat jo käytännön pakosta tehneet – käyttämästä julkista liikennettä. Raideliikenne on kuitenkin ekologisesti järkevää ja se sopii erinomaisesti suurten ihmismäärien kuljettamiseen.
VR-yhtymää voikin tällä hetkellä kutsua kriisiyritykseksi. Maine on jo mennyt, kun VR ei kykene toteuttamaan perustehtäväänsä. Ongelmat ovat päässeet kasautumaan. Niitä on niin Helsingin ratapihan asetinlaitteissa ja ohjausjärjestelmässä, huonoon kuntoon päästetyillä rataosuuksilla kuin myös vanhentuneessa sekä huonosti Suomen oloihin soveltuvassa kalustossa. Ongelmien kasaantuminen kertoo ennen muuta huonosta johtamisesta.
Jos ongelmista päästään tai niitä voidaan helpottaa esimerkiksi investoimalla Helsingin ratapihalla uusiin laitteisiin, niin miksi jahkaillaan eikä päätöksiä tehdä? Täysremontti vie vuosia.
Alkuun on kuitenkin päästävä nopeasti, jotta junamatkustaja voi ”Töölönlahden pysäkillä” päivästä toiseen sorsia ja Finlandia-taloa ihaillessaan toivoa, että onneksi tätä ei kestä ikuisuuteen, vaan ehkä jo kymmenen vuoden päästä kaikki voi olla toisin.
uutiskirje 
