Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on erikoisin keinoin toteutettu veijaritarina, joka nostaa väkisinkin hymyn huulille.
Allan Karlsson päättää karata vanhainkodista juuri ennen satavuotisjuhlallisuuksiaan. Muutamien erikoisten käänteiden vuoksi Allan tulee ryöstäneeksi matkalaukullisen rahaa ja hypänneeksi bussiin.
Tarinan edetessä tämä sattuma on se kaikkein todennäköisin ja loogisin. Allanin avulla käydään läpi sadan vuoden historia. Harvempaa maailmaa mullistavaa tapahtumaa onkaan, johon hän ei olisi jollain tasolla osasyyllinen. Ydinaseiden kehittäminen, Francon hengen pelastaminen, Stalinin suututtaminen ja Maon kiitollisuudenvelkaan saattaminen ovat sieltä kevyemmästä päästä.
Roiston päälle istuu elefantti – Ruotsin metsissä.
Käsittämättömiä käänteitä on historia täynnä, mutta se ei onnistu vetämään vertoja rinnakkaistodellisuudelle – tässä kirjassa siis nykyisyydelle. Allan saa taistella roistoja vastaan ja tulee vahingossa jäädyttäneeksi yhden (jonka jäänteet löytyvät lopulta Egyptistä) ja toisen päälle istuu elefantti – Ruotsin metsissä ja Allanin pyynnöstä (jäänteet löytyvät Latviasta). Allanin ja hänen vähitellen syntyvän koplansa perässä juoksevat niin poliisit, syyttäjät kuin toimittajatkin.
Hervottomuuksilla täytetty tarina tunkee uniin niin historiallisina tapahtumina kuin täysin absurdeina kohtauksinakin.
Jonassonin tyylissä on tiettyä paasilinnamaisuutta, mikä ei sinänsä ole ihme. Kirjailija tunnustautuu Arto Paasilinna -faniksi, ja tätä samankaltaisuutta on vielä haluttu vielä korostaa Pekka Vuoren kansikuvituksella. Vuori vastaa myös Paasilinnan teosten kansista. Todeta kuitenkin täytyy, että vaikka Paasilinna ei purisikaan, saattaa Jonasson sen silti tehdä.
Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Suomentanut: Raija Rintamäki. WSOY 2011. 384 sivua.
uutiskirje 