Rautateiden kunnossapito vaatii selvästi nykyistä enemmän rahaa. Suomi on rautateiden kehitystä arvioivan Palkansaajien tutkimuslaitoksen raportin mukaan eurooppalaisessa vertailussa niiden maiden joukossa, jotka ovat investoineet rautateiden ylläpitämiseen ja parantamiseen hyvin vähän.
Tämänhetkiset pullonkaulat rautatieliikenteessä liittyvät monelta osin radan kuntoon ja verkoston yksiraiteisuuteen. Uusien ratojen rakentaminen tulee kiireellisyysjärjestyksessä vasta toisella sijalla.
Raportissa epäillään rataverkon heikon kunnon olevan jo esteenä tuottavuuden nousulle. Henkilöstösaneerauksillakaan tuottavuutta ei enää saada nostettua.
Rautateiden ammattiliittojen rahoittamassa tutkimuksessa arvostellaan nykyistä tapaa arvioida rata-hankkeiden kustannuksia ja hyötyjä, koska niissä ei oteta huomioon ollenkaan hankkeiden epäsuoria taloudellisia vaikutuksia. Näin hyvinkin kannattavat hankkeet jäävät suunnitelmien ulkopuolelle.
Raportissa esitetään samalla tavalla kuin hallituksen liikennepoliittisessa selonteossa liikenneväyliä koskevien investointisuunnitelmien tekemistä 10 – 15 vuoden ajalle. Varsinainen investointiohjelma tehtäisiin kullekin vaalikaudelle erikseen.
Vuosikuluja vain poistoista
Yksi syy rahojen riittämättömyyteen on ollut se, että valtion talousarviota sitoviin menokehyksiin ei ole mahtunut suuria investointihankkeita. Näiden kulut on kirjattu sen vuoden menoiksi, jolloin rahaa hankkeisiin tarvitaan, vaikka investointien pitoaika onkin pitkä.
PT:n raportissa esitetään sitä, että julkiset perusrakenneinvestoinnit irrotettaisiin valtion menokehyksistä. Samalla pitäisi miettiä sitä, että käyttömenot ja pääomamenot budjetoitaisiin erikseen. Tällöin käyttömenoihin kirjattaisiin investoinneista vain vuosittain tehtävä poistojen määrä. Tämä edellyttäisi kuitenkin isoa uudistusta valtiontalouden ohjausjärjestelmässä.
PT ei lämpene esillä olleelle ajatukselle siirtää näiden investointien rahoitus erilliseen rahastoon. Sellaisen aikaansaaminen edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä eduskunnassa. Lisäksi se vähentäisi eduskunnan valtaa investointihankkeista päätettäessä.
PT:n tutkijoiden mukaan ei ole myöskään kovin hyvää näyttöä siitä, että niin sanottu elinkaarimalli olisi kovin hyödyllinen ratahankkeiden toteuttamisessa. Niissä hankkeiden toteutuksesta vastaa yksityinen taho ja se vastaa myös niiden ylläpidosta ja käytöstä sovitun ajan, joka on useimmiten useampi vuosikymmen. Valtio maksaa investoinnin ja ylläpidon vuosittaisina, esimerkiksi käyttöön perustuvina maksuina.
Ratahankkeiden toteuttaminen on kuitenkin tarkasti muuhun olemassa olevaan rataverkostoon ja sen toimintaan, joten yksityiselle mielikuvitukselle ei jää kovin paljon sijaa. Liikennejärjestelyihin ja -turvallisuuteen liittyvistä laatuvaatimuksista taas on etukäteen sopimusta tehtäessä osin vaikea sopia. Lisäksi tällaisen toiminnan valvonnan järjestäminen tuo lisäkustannuksia.
uutiskirje 
