Varsovassa vuosikausia työskennellyt kirjeenvaihtaja Matti Hoviseppä on monenlaisen tekstin taitaja. Hän on tutkiva journalisti, mutta myös kaunokirjailija, jolta on julkaistu runoja, novelleja ja pienoisromaaneja.
Uutuuskirja Ewa edustanee omaelämäkerrallista fiktiota, vaikka tarinaa kerrotaan kolmannessa persoonassa. Kertoja on Kari, eturauhasvaivoista kärsivä romantikko, joka etsii ikuisesti sitä ainutta ja oikeaa naista. Sellaista ei tahdo Puolasta löytyä.
Ewa on paitsi rakkaustarina vaikeasta ihmissuhteesta myös eräänlainen katuanalyysi puolalaisesta arjesta ja puolalaisista naisista. Puola ei ole poikkeus siinä, että avioliitot tai intiimit ihmissuhteet eri kulttuureita edustavien kesken päättyvät tavallista useammin eroon.
Kirjan tyyli on rehellistä, miehistä itse-ruoskintaa.
Hovisepän pienoisromaanissa kyse on kuitenkin kahden kypsän viisikymppisen suhteesta. Lapset on tehty jo edellisissä liitoissa ja niin Ewa kuin Karikin ovat eläneet vuosikaudet yksikseen. Kari etsii seuraa ystäväpalvelusta ja lehti-ilmoituksista. Ewa on älykkö ja klassisen musiikin harrastaja kuten Karikin. Rakkaus syttyy, ja suomalaisittain pienellä viiveellä seksuaalinen täyttymyskin koetaan.
Loppujen lopuksi Karia huolettaa eniten oma lyhyytensä, ja siksi hän ostaa jopa tavallista isommat kengät, joihin tunkee useammat pohjalliset.
Ewa tuo esiin pikku hiljaa myös ne stereotyyppiset piirteet, joita itäeurooppalaisiin naisiin liitetään. Puolatar osaa keimailla ja pukeutua, mutta myös maksattaa miehellä laskunsa kahviloissa. Syvä loukkaus on panna nainen maksamaan. Hurja synti on sekin, että seurusteluaan aloitteleva pari päätyy sänkyyn puolalaisen paavin kuolinpäivänä. Sitä Ewa ei voi antaa ihan heti itselleen anteeksi ja seurauksena on pitkähkö selibaatti.
Ewassa juuri kapakoitten ja kirkkojen Puola ja kaksinaismoralismi tunkevat koko ajan rakkaustarinan rinnalle. Se lisää syvyyttä, myös ymmärrystä niihin kulttuurieroihin, jotka rikkovat seurustelun, vaikka sitä yritetään kolmeen otteeseen.
Kari on omanlaisensa sovinisti, minkä pienet töksäytykset naisten rintojen koosta ta muusta ulkonäöstä paljastavat vääjäämättä. Yhteiseloon hän on Ewaa valmiimpi, mutta kun se mahdollistuu… No, enpä paljasta juonta tämän enempää.
Kirjan tyyli on rehellistä, miehistä itseruoskintaa – hieman tunnustuskirjailija Teuvo Saavalaisen tapaan. Karin itsetunto on koko ajan koetuksella. Koska hahmon takaa kurkkii kirjoittaja itse, olisi minä-muotoinen kerronta ollut vielä tehokkaampi tyyliseikka.
Toisaalta, etäännyttämällä itsensä Karin hahmosta Matti Hoviseppä pystyy luontevasti ja puolueettomasti tutkailemaan uuden Puolan kipupisteitä, ristiriitoja ja sitä riistokapitalismin arvotyhjiötä, mikä maassa vallitsee.
Matti Hoviseppä: Ewa. Mediapinta 2011. 177 s.
uutiskirje 