Sanat jotka säilyvät 35
Olen suuri Mika Waltarin historiallisten romaanien ystävä. Tämän ystävyyden juuret johtavat opiskeluaikaani Tampereella.
Ollessani kesätöissä Tukholmassa metroon astui jumalattoman kaunis nainen, joka ryhtyi heti lukemaan paksua kirjaa. Sain kurkistettua kirjan nimen. Se oli Mika Waltarin Mikael Ludenfot, Mikael Karvajalka.
Tätä muistelin, kun seuraavana talvena näin Tampereen kaupunginkirjaston hyllyssä Mikael Karvajalan. Lainasin sen, vaikka siihen aikaan vasemmistolaisten piti inhota Waltaria, koska hän oli neuvostovastainen oikeistolainen. Näin ainakin Kansan Uutisessa opetettiin.
Kirja oli todellinen lukuelämys. Historia eli, juoni oli loistava, kuohuva 1500-luku näkyi joka sivulla kaikessa loistossaan ja karmeudessaan. Tapahtumat alkoivat vielä Suomen Turusta, joka eli katolisen keskiajan viimeisiä vuosia.
Karvajalan jälkeen luin kaikki Waltarin historialliset romaanit. Annoin palttua hänen arvostelijoilleen, jotka eivät tajunneet Walterin olevan suuri humanisti, ihmistuntija ja aina köyhän ja sorretun puolella oleva mestari. Jos hän kirjoitti sota-aikana kirjoja Viron ja Baltian kohtaloista, niin totuushan niissä kerrottiin. Ja totuutta ei voi kertoa olemalla neuvostovastainen.
Mielestäni Mika Waltari olisi ansainnut Nobel-palkinnon paremmin kuin kukaan muu suomalainen kirjailija.
Mikael Karvajalka ja sen jatko Mikael Hakim ovat ainoita Waltarin suurromaaneja, joissa päähenkilö on suomalainen. Turkulainen Mikael ja hänen aseenkantajansa Antti liikkuvat tottuneesti ja vähemmän tottuneesti niin Pariisin yliopistossa kuin ryöstetyssä Roomassa.
Mikael ei ole vuohenkasvoineen mikään sankari, vaan rehellisesti pelkuri, naiivi, tiedonjanoinen ja maallista kunniaa himoava nuorukainen, jolle aina käy huonosti, mutta jotenkin hän aina selviää. Mikael on pitkälti kirjailijan omakuva.
Waltarin naiskuvien on sanottu kulkevan huora–madonna -linjalla. Ehkä näin onkin. Pyhimyksiä edustavat ottoäiti Pirjo ja noitana poltettu vaimo Barbara. Parhaiten hän kuvaa kuitenkin toista laitaa kulkevia naisia, jotka ovat eläviä, ja joita eivät turhat moraalikäsitykset vaivaa.
Tutkijat ovat löytäneet Waltarin historiallisista romaaneista kytköksiä nykyaikaan. Sinuhe kuulemma kuvaa toista maailmansotaa. Minusta tällaiset maalailut ovat turhia. Waltarin teokset ovat yleisinhimillisiä tarinoita, jotka pätevät vuosituhannesta toiseen. Nykyaikaan sopii esimerkiksi Kaptahin lause Sinuhessa: ”Köyhälle kaikki muutokset ovat muutoksia huonompaan suuntaan”.
Sarja päättyy.
uutiskirje 