Filosofi Rene Descartesin mukaan eläimet ovat tiedottomia ja tunnottomia koneita ja automaatteja. Harva enää pitää eläimiä koneina, mutta kuitenkin syö tehotuotettua lihaa. Tehotuotantoteollisuudessa eläimiä kohdellaan kuin koneita ja välineitä. Tästä vakuuttuu, kun lukee yhdysvaltaisen kirjailija Jonathan Safran Foerin teoksen Eläinten syömisestä.
Foerin mukaan ihmiset eivät syö tehotuotettua lihaa sen vuoksi, että he olisivat kaksinaismoralisteja tai välinpitämättömiä ja pahansuovia. Syynä on se, että eläinten kurja kohtelu on piilotettu herkullisen näköisiä paisteja ja muita liharuokia tulvivien mainosreklaamien taakse.
Foer vierailee kirjassaan – välillä yöllä mustiin vaatteisiin verhoutuneena – tehotuotantolaitoksissa katsastamassa ja raportoimassa minkälaisissa oloissa eläimet elävät. Tiivistäen voi todeta, että näky ei juuri eroa holokaustista ja sen kauheuksista ja vääryyksistä. Päinvastoin, jos natsien ja kommunistien keskitysleirit olivat helvetin esikartanoita, eläinten tehotuotantolaitokset ovat itse helvetti.
Työntekijät purkavat turhautuneisuuttaan eläimiin.
Eläimiä pidetään niin ahtaissa tiloissa, että ne eivät mahdu kääntymään ja niitä sullotaan yhteen niin, että ne tallovat ja epätoivoissaan purevat tai nokkivat toisiaan. Eläimet pumpataan täyteen erilaisia lääkkeitä ja nesteitä antibiooteista mausteliemiin.
Kun eläimistä jalostetaan paremman makuista lihaa, ne joutuvat maksamaan siitä kovan hinnan aina hengitys- ja liikuntavaikeuksista epämuodostumiin asti. Kun eläimiä tainnutetaan nylkemistä ja paloittelua varten, tainnutuspistooli ei usein vaikuta tarpeeksi kauan ja eläin herää kesken kauhean toimenpiteen.
Sanalla sanoen eläimet läpikäyvät ja kokevat kaikki kauhut, jotka vain sairain ja kieroutunein mielikuvitus pystyy kuvittelemaan.
Entä tehotuotantolaitosten ja teurastamojen työntekijät? Työntekijöitä täytyy jatkuvasti etsiä, koska hyvin harva kestää menoa kovin kauan. Työntekijöiksi haalitaankin laittomia maahanmuuttajia ja muita syrjäytyneitä ja köyhiä.
Filosofi Immanuel Kant oli oikeilla jäljillä vastustaessaan eläinten julmaa kohtelua sillä, että se muuttaa ihmisen itsensäkin entistä raaemmaksi ja julmemmaksi. Työntekijät purkavat turhautuneisuuttaan eläimiin esimerkiksi repimällä eläviltä linnuilta päitä irti, tumppaamalla savukkeita eläinten ihoon ja potkimalla ja hakkaamalla niitä mielin määrin.
Entä lihan kuluttajat? Eläinten kurja kohtelu siirtyy huomaamatta myös kuluttajien lautasille ja vatsoihin. Esimerkiksi eläimille syötetyt antibiootit jatkavat tuhojaan ihmisten kehoissa ja heikentävät ihmisten vastustuskykyä. Eläinten valtavat ulostemäärät edistävät ilmastonmuutosta ja niille syötetyt soijapapu- ja viljavuoret ovat pois nälkäkuoleman partaalla olevilta ihmisiltä.
Kuka sitten hyötyy tästä kaikesta kauheudesta? Ainoa hyötyjä on lihateollisuus, jolle raha on ylin arvo maan päällä. Lihateollisuudella on valtaa piilottaa ja vääristellä tietoja. Hyvä esimerkki on joka puolella kuulutettu totuus, että eläinproteiini suojelee luukadolta. Kuitenkin tutkimusten mukaan lihaproteiini pikemminkin edistää luiden haurastumista kuin ehkäisee sitä.
Vaikka usein niin luullaan, suojaisessa lintukodossa Suomessa asiat eivät ole kovin paljon paremmin kuin lihansyöjien luvatussa maassa Yhdysvalloissa. Tämä tulee esiin kirjan suomalaisissa jälkisanoissa, jotka on kirjoittanut Salla Tuomivaara.
Suomessakin lihan kulutus on kasvanut, eikä – paljolti EU-jäsenyyden vuoksi – Suomella ole varaa sen tiukempiin eläinsuojelusäädöksiin kuin muuallakaan. Tehotuotantoteollisuus jyllää Suomessakin, ja eläimiä on yhä harvemmilla tiloilla yhä suurempia määriä.
Nykyään työväenluokka voi verrattain hyvin verrattuna 1800-luvun kellon ympäri raskasta työtä nälkäpalkalla tekevään ryysyköyhälistöön. Kaikkialla maailmassa ja etenkin Yhdysvalloissa köyhätkin ovat nykyään isoja ja lihavia. Tehotuotantoeläimet ovat uusi alistettujen ja kurjien luokka, jota niin rikkaat kuin köyhät riistävät ja hyväksikäyttävät joko tietäen tai tietämättään.
Eläinten syömisestä -kirjaa voisikin verrata vaikkapa Friedrich Engelsin tunnettuun teokseen työläisten kurjasta kohtalosta kapitalistisessa yhteiskunnassa.
Eläinten syömisestä on käännetty 16 kielelle, ja siitä on tullut maailmanlaajuinen bestseller. Tehotuotantoteollisuuden kataluuden ja kaksinaismoralismin paljastuminen on saanut – Foerin itsensä lisäksi – monet kirjan lukijoista tarkistamaan ja pistämään ruokavalionsa uusiksi.
Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä. Suomentanut Antti Immonen. Atena 2011. 372 sivua.
uutiskirje 