Suomalainen raviurheilu saa vuoden vaihtuessa uuden televisioilmeen. Samalla ravien saama televisioaika lisääntyy.
YLE TV2 aloittaa tammikuussa oman, lauantai-iltaan sijoitetun suuren yleisön raviohjelman. Ravikansaa palvelevat Vermon suorat keskiviikkoravit ja muiden arki-iltojen makasiiniohjelmat jatkuvat entiseen tapaan SuomiTV:llä. Myös näiden ilme uusiutuu vuoden vaihteessa.
Uudistusten tavoitteena on parantaa Suomen toiseksi seuratuimman yleisölajin asemaa ja tavoittaa uusia kohderyhmiä.
Merkittävin uudistus koskee Fintoton ja Yleisradion uutta yhteistyötä, jonka myötä lauantai-illat saavat Suomessa uudenlaisen raviohjelman. Se koostuu sekä ravimaailmaa taustoittavasta, toimitetusta ja viihteellisestä sisällöstä sekä viikon Toto75-pelin ratkaisevan lähdön suorasta lähetyksestä. Lauantairavien aloitus siirtyy vuoden alussa kahta tuntia myöhemmäksi.