Tuntuu oudolta kirjoittaa teksteistä, jotka on kirjoitettu ja julkaistu yli tai vähän alle sata vuotta sitten. Juhani Aho? Hänen syntymästään tuli tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta.
Tätä ajan kaukaisuutta vasten tuntuvat ”liian tutuilta” monet näistä novelleista, joita kirjailija itse kutsui lastuiksi. Ne ovat novellin, esseen ja pakinan välimaastossa ajatusta etsiviä kirjoituksia, jotka aikanaan on ensin nähty sanomalehden palstoilla.
Sanotaan, että sanomalehti vanhenee päivässä ja kelpaa sitten vain viriksi tai kääreeksi. Ahon tekstit taistelevat menestyksellisesti väitettä vastaan. Mitenkähän on nyt: kuinka moni tämän päivän teksteistä merkitsee ihmisille jotakin sadan vuoden kuluttua?
Ensimmäinen onkeni on Ahon lastu, joka on ollut koulujen lukukirjoissakin. Se on tuttua ja turvallista kerrontaa. Tämä ja muut 29 lastua kertovat hyvin monipuolisesti maailman menoa tarkkailleesta ja kommentoineesta kirjoittajasta. Juhani Niemen valitsema kokoelma todistaa, että Aho oli monipuolisuudessaankin mestari. Hän keskittyi lähinnä yhteen asiaan: kirjoittamaan hyvin siitä, mikä kulloinkin kiinnosti.
Aho kirjoitti perhokalastuksesta, polkupyöräilystä, yhdistystoiminnasta, autoilusta ja hirvistä (sata vuotta sitten!) ja arjen puuhista. Hän kirjoitti matkakertomuksia, filosofisia pohdintoja ja omalla sydänverellään siitä, miten kokee elämän virran voiman ja pysähtymisen, kuten tapahtuu hänen viimeisessä julkaistussa novellissaan Tulivuori sammuessaan.
Juhani Aho lienee ensimmäisiä, jotka omasta sukupolvestaan kirjoittivat rohkeasti taiteen vapauden puolesta maan suurimmassa sanomalehdessä. Kantaa ottava kirjoitus Taiteilija, joka oli maalannut paljaan naisen on ajan murroksen kuvaus, vaikka onkin näennäisesti kertomus yhden nuoren miehen epäonnisesta kihlautumisesta.
Tämän kertomuksen äärellä ihmettelen sitä, että 2010-luvun feministitutkijat eivät ole 1900-luvun alun moraalikeskusteluja tutkiessaan noteeranneet Ahoa. Olisi kannattanut noteerata. Vai onko vika ja virhe siinä, että J. Aho oli mies?
Valikoiman monipuolisuus kertoo kirjoittajasta, mutta se on myös pikalukemisen aikakauden lukijalle tehty hyvä palvelus. Tämä Juhani Aho ei maistu puulle, vaikka kirja onkin siitä tehty.
Juhani Aho: Tulivuori sammuessaan ja muita lastuja. Toimittanut ja esipuhe Juhani Niemi. Karisto 2011. 214 s.
uutiskirje 
