Pamfletteja eli kiista- ja mielipidekirjoituksia syntyy aina, kun ilmassa leijuvat keskustelut käyvät kuumana. Ei siis ihme, että varsinkin viime eduskuntavaalien aikaan ja jälkeen virinnyt uusi ”perussuomalaispuhe” on päätynyt myös kirjamarkkinoille.
Sato ei kutienkaan ole ollut kovin runsas, ja analyyttiset pohdinnat odotuttavat vielä itseään. Mutta kiistakirjoituksia on helppo koota nopeasti, ja näin on tehnyt teologian tohtori Juha Ahvio. Selkeä on hänen linjansa, mutta useimpien kiistakirjoitusten tapaan hänen tekstilleen ei voi ennustaa pitkää historiallista ikää.
Ahvio kulkee samoja latuja kuin oikean laidan sananjulistajat häntä ennen. Kun nyt ei voi pelotella kommunismilla, Ahvio pelottelee punavihreydellä, islamin ja ”seksuaalisen sekoilun” vaaroilla. Monilla sivuilla tuntuu, että kirjoittaja ampuu 359 asteen kulmassa (sen yhden asteen hän säästää omalle vaatimattomalle persoonalleen).
Ajatusvirta kulkee sinne tänne. Yksi lähtökohta on viime kevään vaalitulos. Sen pohjalta Ahvio on toivonut kokoomuksen ja perussuomalaisten (ja heitä myötäilevien) liittoa, jolla olisi tehty nyrkiniskuloppu sosialidemokratiasta, punavihreydestä, ”hyvinvointivaltiososialismista” ja ylipäätään kaikesta siitä, mitä Suomessa on sodan jälkeen rakennettu.
Tähän perspektiiviin Ahvio liittää jyrkän näkemyksensä islamin ja kristinuskon vastakkaisuudesta. Hän ei pidä mitenkään mahdollisena, että nämä yhden ja saman jumalan uskonnot voisivat elää rauhassa tai edes rinnakkain. Ahvio julistaa sotaisen ristiretken oppia, islamilaisten eristämistä (ja rivien välissä karkottamista) kristittyjen yhteydestä.
Kirja on surullista, mutta myös opettavaa luettavaa. Suomessa on nousussa äärioikeistolaisten perillisilmiö, johon kuuluu perussuomalaisista ainakin sen oikeistolainen osa. Ahvion tapaan monet eivät häpeä mielipiteitään. Se ei ole pahinta: vielä vaarallisempaa on, että niistä ei käydä tarpeeksi keskustelua.
Tällaisia poliittisia pamfletteja kannattaa kuitenkin lukea myös niin, että vertaa ajatuskulkuja todella tapahtuviin asioihin. Esimerkiksi Unkarin taloudellinen ahdinko, joka on seurausta mm. oikeistolaisesta talouspolitiikasta, ei varmasti helpottuisi Juha Ahvion neuvoista.
Kristillisyydelle Ahvio tekee karhunpalveluksen. Lisää tällaisia puheita (ja eräiden kristillisdemokraattien sekoiluja), ja kirkkokuntiemme vetovoima heikkenee edelleen.
Juha Ahvio: Minne menet, Suomi? Kuva ja sana 2011, 111 s.
uutiskirje 
