Alkolukkotyöryhmä esittää, että rattijuopumusrikoksista määrättävien ajokieltojen vähimmäispituuksia pidennettäisiin yleisesti. Näin ne saataisiin vastaamaan paremmin rattijuopumusten moitittavuutta ja niistä aiheutuvaa vaaraa sekä kansainvälistä sääntelyä.
Työryhmä jätti esityksensä perjantaina liikenneministeri Merja Kyllöselle (vas.).
Kyllönen pitää ajatusta hyvänä.
– Viestin on oltava selvä. Rattijuopumus on vakava rikos ja seuraamuksen on oltava sen mukainen, Kyllönen sanoo.
– Ja jos teknisillä apuvälineillä voimme vähentää rattijuopumuksia, on nämä keinot otettava käyttöön. Kannatan, että alkolukko olisi tulevaisuudessa uusien ajoneuvojen vakiovaruste.
Alkolukko käyttöön
Työryhmä poistaisi mahdollisuuden ehdolliseen ajokieltoon ilman alkolukkoa, joka valvoo ajoa. Lisäksi yli vuoden mittaista ajokieltoa kärsivän kuljettajan tulisi suorittaa kuljettajatutkinto uudelleen ennen ajo-oikeuden palauttamista.
Tavoitteena on saada alkolukko pysyvämpään käyttöön.
Työryhmä myös kehittäisi alkolukon määräämismenettelyä osana ajokortin terveysvaatimusten arviointia. Erityisesti rattijuopumusrikoksiin syyllistyvien kuljettajien ajoterveys arvioitaisiin nykyistä kattavammin ja tarvittaessa ajo-oikeuden edellytyksenä olisi ajokorttiin merkittävä alkolukkoehto.
Ehdon saisi ajokortista pois vain, jos lääkärinlausunnolla todetaan, ettei kuljettajan päihteiden käyttö ole enää vaaraksi liikenteelle.
Toistuvasti törkeään rattijuopumukseen syyllistyneen kuljettajan ajo-oikeuden valvonnalle työryhmä ehdottaa alkolukon käyttöä vähintään kahden vuoden ajan.
Vuosi sitten asetettu työryhmä selvitti alkolukon käytön laajentamista rattijuopumustapauksissa.
Alkolukko on Suomessa osin jo pakollinen.