Kun hallitusohjelma viime kesänä edellytti lukioverkostosta säästöjä, oppositio huusi, että nyt hallitus tappaa lukiot. Monessa Suomen pienessä lukiossa pelästyttiin.
Kouluissa ei jääty huutamaan vaan alettiin kehittää. Esimerkiksi Enontekiöllä lähdettiin liikkeelle nopeasti: Syksystä lähtien on suunniteltu erälukiota, joka aloittaa jo ensi syksynä.
– Rovaniemellä vielä heitettiin ajatus, että kaikki Lapin lukiot keskitettäisiin Rovaniemelle, vaikka esimerkiksi Enontekiöltä tai Utsjoelta voi olla jopa kahdeksan tunnin ajomatka sinne, suunnittelija Kaisu Mankinen Enontekiöltä kertoo.
– Ilman muuta haluamme säilyttää lukion ja niin teimme tällaisen vastaiskun, että mehän kehitymme, ettei meitä lakkauteta.
Vahvuus ympäröi koulun
Tänä vuonna koulussa on 33 opiskelijaa, mutta opiskelijoita olisi mahdollista ottaa 30 joka vuosi. Jos se saataisiin täyteen, lukion mahdollisuudet säilyä paranisivat.
Enontekiöllä alettiin miettiä, mikä on kunnan vahvuus, ja siellähän se näkyi ikkunasta.
– Meillä on luonto, tunturit ja retkeily. Miksi keksiä pyörää uudestaan? Mankinen toteaa.
Niinpä päädyttiin erälukioon, jossa on valittavissa soveltavia eräkursseja. Erilaisia retkeilykursseja tarjotaan jokaisessa jaksossa. On vaeltamista, metsästystä, kalastuista, rekikoirakurssia, eräensiapua, eräkokkausta.
Nyt erikoislukiota esitellään ympäri Suomea. Mankinen oli kertomassa siitä Next Step -messuilla Helsingissä.
Heh, heh, erälukio
Erälukiossa voi opiskella myös tavallisen lukion oppimäärän. Päämäärä on, että puolet opiskelijoista olisi eräpuolella. Kaikki otetaan sisään samassa haussa.
– Olemme niin pieni, että meillä on ainakin toistaiseksi mahdollisuus ottaa kaikki hakijat vastaan, Mankinen arvioi.
Next Step -messuilla kiinnostuneita riitti.
– Moni kulkee ohi, että heh heh, erälukio, evvk. Mutta ne, joita kiinnostaa, ovat jo vahvasti profiloituneet. On eräharrastajia, kalastajia ja metsästäjiä, partiolaisia.
Erälukio tekee yhteistyötä Inarin eräopaskoulun kanssa. Yhteistyötä tehdään myös yritysten kanssa. Niistä tulee eräaineiden opettajia.
– Pienellä paikkakunnalla kaikki kytkeytyy kaikkeen, Mankinen kuvaa.
Yhteinen asia
Taustalla on myös ajatus Lapin matkailun vahvistamisesta.
– Ilman muuta toiveena on, että jos saamme Enontekiölle nuoria opiskelemaan alaa, heitä työllistyisi paikkakunnan yrityksiin ja aikanaan he ehkä perustaisivat omiakin yrityksiä, Mankinen sanoo.
– Kunnalle on tosi tärkeää, että siellä on nuoria. Toki Enontekiöllä matkailun takia on jo nyt nuorta väkeä ja nuoria perheitä, mutta toivomme, että voimme katsoa pidemmälle.
Parin tuhannen asukkaan käsivarsikunnassa lukion säilyminen on kaikkien yhteinen asia.
– Totta kai perheet toivovat, että lapset voisivat opiskella kotikunnassa vielä lukioajan.
Sekin saattaa tosin tietää pitkää koulumatkaa. Jo nyt kaukaisimmat opiskelijat tulevat Hetan kirkolle kouluun käsivarren toisesta päästä Kilpisjärveltä.
Mankinen on koulutukseltaan ympäristöbiologi ja eräopas. Lukion hän kävi aikanaan Kauniaisissa.
– Mutta jos silloin olisi ollut tarjolla erälukio, varmasti olisin valinnut sen.