Karl Marx puhui aikoinaan luokkatietoisuudesta ja sen kehittäminen on tuottanut tulosta. Tänään 2000-luvulla köyhätkin ovat hyvinvoivia suhteessa 1800-luvun nälkäkuoleman partaalla olleeseen ryysyköyhälistöön ja monet jopa yhtä lihavia kuin kapitalistit aikoinaan.
Mutta riistosta ei ole päästy vieläkään, nyt sen kohteena on ympäristö, jota rikkaat ja köyhät yhdessä hyödyntävät. Luokkatietoisuudesta pitäisikin siirtyä ympäristötietoisuuteen.
Ympäristötietoisuus-kirja antaa tähän hyvät eväät. Lähtökohtana on oivallus, että tieto ja tietoisuus ovat eri asioita. Tietoa ympäristöongelmista on yllin kyllin ja ilmastonmuutoksestakin on ehtinyt ilmestyä kirjoja jo pienen hyllyn verran, mutta meno ei juuri ole muuttunut. Tarvitaan siis ympäristötietoisuutta.
Tieto ja tietoisuus ovat eri asioita.
Ruhonjuuritasolta ylöspäin
Tieto on abstraktia, yleistä ja leijuu jokapäiväisen kokemusmaailman yläpuolella. Olen lukenut esimerkiksi astronomian kirjoista, että pienet valopisteet yötaivaalla ovat tähtiä ja galakseja, mutta silti miellän ne edelleen pieniksi valopisteiksi.
Tietoisuus sitä vastoin kytkeytyy kokemuksiin, tunteisiin ja asenteisiin. Tästä syntyy motivaatio ja motivaatiosta toiminta ja tekeminen. Ympäristötietoisuus kehittyy asteittain, ja sen usein herättää jokin aivan pieni asia, kuten roskan havaitseminen keskellä kaunista ja hyvin hoidettua nurmikkoa.
Tästä tietoisuus laajenee, kunnes nurmikko vaihtuu maapalloksi ja roska jätevuoriksi.
Ympäristötietoisuus lähtee tavallisten kansalaisten ruohonjuuritason toiminnasta ja toiminta vuorostaan kehittää tietoisuutta. Valaisevaa ja innostavaa onkin, että kirjan kirjoittajat kertovat omasta – yhden roskan noukkimisesta tai vastaavasta pienestä teosta alkaneesta – ympäristötietoisuuden kehityksestään, joka on huipentunut tämän kirjan tekemiseen ja muihin laajempiin hankkeisiin.
Porkkanamafia ja kaupunkiviljely
Kirjassa esitellään muitakin ruohonjuuritason ympäristötietoisuuden ilmentymiä. Esimerkkeinä monista tempauksistaan tunnettu Porkkanamafia ja vuonna 2009 Pasilassa alkunsa saanut kaikille avoin ja vapaa kaupunkiviljely, joka on levinnyt myös laajemmalle.
Kirjassa yhdistetään yksilön ja yhteiskunnan vastuut. Kaikki lähtee aina yksilöstä, mutta yhteiskunnan tulee luoda olosuhteet ja puitteet, jotta yksilö voi todellistaa ympäristötietoisuuttaan käytännössä.
Ehkä tärkeintä kirjassa on, että myös ympäristötietoisuuden filosofisia ja maailmankuvallisia ulottuvuuksia avataan ja esitellään. Yksi syy ihmisen kyvyttömyyteen hahmottaa suuria maailmanlaajuisia ongelmia on siinä, että länsimailla todellisuus on jaettu jyrkästi kahtia, toisensa poissulkeviin vastakohtaisuuksiin. Perusvastakohtaisuuksia ovat juuri ihminen ja maailma, tietoisuus ja aine.
Maailmanlaajuiseen ajatteluun
Kirjassa esitellään itämaista ajattelua, jossa todellisuus on pohjimmiltaan ykseys. Kun yksilö tajuaa että todellisuus on ykseys, silloin hän myös tajuaa, että se mitä tapahtuu jollekin yksilölle maapallon toisella puolella, vaikuttaa myös häneen täällä Suomessa.
Tätä voi jatkaa ja todeta, että jo Marx tajusi vastakohtien ykseyden, kun hän käytti Hegelin kehittämää dialektista ajattelua. Dialektisessa kehityksessä vastakohtaisuudet kohtaavat ja rakentavat askel askeleelta laajempia ja kokonaisvaltaisempia synteesejä. Näin vasemmiston on helppo siirtyä luokkatietoisuudesta ympäristötietoisuuteen
Tänään me elämme maailmanlaajuisessa maailmassa, mutta ajattelumme ja tietoisuutemme on entistäkin pirstoutuneempi ja kapeisiin osa-alueisiin keskittynyt. Siksi maailmanlaajuisen maailman voi pelastaa tuholta ainoastaan maailmanlaajuinen ajattelu, oli se sitten idän ykseysajattelua tai hegeliläistä dialektiikkaa tai – mieluiten – kumpaakin.
Harju-Antti, Neuvonen, Hakkarainen (toim.): Ympäristötietoisuus. Suomalaiset 2010-lukua tekemässä. Rakennustieto 2011, 176 sivua.
uutiskirje 
