Suomalaisten monikansallisten yritysten henkilöstön vähennykset painottuvat kotimaahan, paljastaa tuore tutkimus. Sen tekivät Palkansaajien tutkimuslaitoksen yritystutkija Ritva Oesch ja erikoistutkija Pekka Sauramo.
He tarkastelivat kolmentoista yrityksen toimintaa kymmenen vuoden ajalta. Selvityksen mukaan vuonna 2009 niiden henkilöstöstä noin 70 prosenttia työskenteli ulkomaisissa tytäryhtiöissä. Konsernien yhteenlasketusta henkilöstöstä Suomessa työskentelevien osuus laski kymmenessä vuodessa noin 35 000:lla eli yli 20 prosenttiyksiköllä. Työpaikkojen menetykset olivat suurimpia metsäteollisuudessa, joka vähensi henkilöstöään myös ulkomailla.
Työpaikat vähenivät myös varsinkin vanhoissa EU-maissa ja Yhdysvalloissa, joissa talouskriisi oli voimakas. Mutta myös Kiinassa työntekijöiden lukumäärä supistui. Kriisivuodet 2007–2009 eivät pysäyttäneet suomalaisten monikansallisten yritysten liiketoiminnan laajentumista ulkomaille. Niiden ulkomaisten tytäryhtiöiden määrä kasvoi, mutta myös ulkomainen henkilöstö väheni noin 22 000:lla.
Henkilöstö lisääntyi Intiassa ja Venäjällä. Niiden merkitys tytäryhtiöiden sijaintipaikkana on Kiinan ohella noussut tuntuvasti.
Oeschin ja Sauramon tarkastelemat yritykset olivat Nokia, Metso, Outokumpu, Rautaruukki, Stora Enso, UPM, Metsäliitto, Kemira, Kesko, SOK, Sanoma ja YIT.
Työpaikkojen vähennykset painottuivat teollisuusyrityksiin. Rakentamisessa ja palvelualoilla henkilöstö kasvoi kriisistä huolimatta. Suomessa onkin vahvistunut kehitys, jossa palvelualoilla ja myös rakentamisessa toimivat yritykset siirtävät liiketoimintaa ulkomaille.